TT STARS / Turnaus Sulkava 15.218.02.2014
Päivää! Nyt se tuli koettua, nimittäin kauden ensimmäinen tappio. Stars lähti Sulkavalle hieman vajavaisella miehistöllä ja eihän siinä hyvin käynyt. Avainkokoonpanosta olivat poissa seuraavat tähdet; Tero, Perttu, Hannu etc etc... Tähän kun lisätään se, että muutama pelaamassa ollut tähdistöläinen pelasi valtavan influenssa taudin saattelemana, niin tietäähän sen... Selittelyt sikseen, parempi tällä kertaa voitti, eli Hatsina Mikkelistä. Peli oli tasaista vääntämistä ottelun puoliväliin asti, jonka jälkeen Hatsinan pojat karkasivat tavoittamattomaan johtoasemaan. Yritystä tähdistön pojilta ei puuttunut ja hieman kiriäkin saatiin aikaiseksi, mutta ei missään nimessä riittävästi. Hatsina teki 7 tai 8 uunia ja Stars vissiin 4? Joka tapauksessa, apein mielin suuntasimme seuraavaan koitokseen. Toisessa ottelussa vastaan asettui KAPA-51. Peli oli selvä jo alkuminuuteista lähtien. Pari ensimmäistä vaihtoa ja Stars johti jo 2-0 ja kaikki tuntui onnistuvan. Nähtiin onnistumisia laajalla rintamalla ja maalit olivat toinen toistaan hienompia. Loppulukemat 12-4 tai sinne päin. Nyt kun laitettiin tarkoituksella tuo voittoputki poikki tässä vaiheessa kautta, saattaa joku ihmetellä että miksi? Siinähän mietitte, taktisista syistä. -stars- |
17.06.2014 | Pelaajien seurasiirrot |
25.05.2014 | Kevään kuulumisia ja pelaajatarvetta |
03.05.2014 | Mukavatunnelmaiset kauden päättäjäiset |
24.04.2014 | Top Teamin yhteinen kaudenpäätöstapahtuma OKL-hallilla 03.05.2014 |
18.02.2014 | TT STARS / Turnaus Sulkava 15.2 |
03.02.2014 | Raportti TT STARS / 2.2.14 |
01.02.2014 | Turnaus Savonlinna 2.2.14 |
23.01.2014 | TT STARS 2014 KEVÄT 1. TURNAUS |
15.12.2013 | TT STARS SYYSKAUSI 2013 |
02.12.2013 | TT Stars |
11.11.2013 | Alkukauden uutisia |
11.11.2013 | päivitellään |
25.03.2013 | Stars jatkaa 4. divisioonassa |