Raportti TT STARS / 2.2.1403.02.2014 Kukkuu!!! No siinähän se on! Nimittäin nousu suomen kolmanneksi ylimmälle sarjatasolle salibandyssa. TT Stars teki sen, mihin ei moni kauden alussa uskonut. Saldo on kova; 14 ottelua, 14 voittoa. Ei jossiteltavaa? Sunnuntain turnaukseen lähdettäessä kuviot oli selvät; molemmista otteluista voitot ja nousua ylemmälle sarjatasolle voidaan pitää varmana. Sunnuntain turnauksen jälkeen tilanne sarjataulukossa on se, että Starssilla on kahdeksan pisteen etumatka rakkaaseen paikallisvastustaja SaBaan, joka majailee toisena. Tämä kahdeksan pistettä tulee riittämään lohkovoittoon, sillä tuo samainen kahdeksan pistettä on kuluvalla kaudella enää jaossa. Keskinäisten otteluiden perusteella, jotka Stars siis voitti, Tähdistö tullaan ensi kaudella näkemään sarjaporrasta ylempänä, ellei kabinetissa sikarin polttajat toisin päätä. Raporttia TT Stars - SaBa: 10-6 Ottelua voitiin pitää kauden tärkeimpänä, molemmille joukkueille. Stars sai otteluun unelma-alun, kun Jupe heilutti verkkoa ennen ensimmäistä täyttä minuuttia. Tämä vapautti koko Starssin miehistön, sillä pienen hetken päästä tulostaululla oli jo 4-1 Starssin hyväksi. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä ja SaBa olikin jo maalin päässä, tilanne 4-3. Stars piti vaihtoaitiossa kriisipalavarin; vaihdettiin kuulumiset viikonlopulta ja suunniteltiin keväistä saunailtaa. Tämä auttoi, sillä loppulukemat 10-6 Starssille kertoo kaiken. Itseasiassa, lukemat olisivat voineet olla hieman rumemmat Saballe ilman heidän ilmiömästä maalivahtia Tommia, joka venyi uskomattomiin pelastuksiin. PaU - TT Stars: 4-6 Stars ei olisi ansainnut voittoa tästä. Kauden huonoin suorittaminen joukkueelta. Sääli, sillä katsomossa oli paljon lajin ystäviä, joille Stars ei näyttänyt parasta osaamistaan. En tiedä mitä tapahtui, mutta kun peli oli 0-4 Starssin hyväksi, niin kaikki tekeminen tuntui loppuvan. Ilman kapteeni Teron esimerkkiä, todennäköisesti oltaisiin hävitty tämä matsi. Starssin miehistö haluaa kiittää yleisöä, jota oli saapunut sankoin joukoin lehtereille. Osa nauramaan ja osa jopa kannustamaan! PS. En tiedä huomasiko muut, mutta katsomossa oli savonlinnalaisen salibandyn legenda, Pete. Huhujen mukaan Pete on aloittanut harjoittelemisen ensi kautta ajatellen ja jo nyt kivenkova Stars saisi Petestä maailmanluokan vahvistuksen rosteriinsa. Nähtävksi jääköön... |
17.06.2014 | Pelaajien seurasiirrot |
25.05.2014 | Kevään kuulumisia ja pelaajatarvetta |
03.05.2014 | Mukavatunnelmaiset kauden päättäjäiset |
24.04.2014 | Top Teamin yhteinen kaudenpäätöstapahtuma OKL-hallilla 03.05.2014 |
18.02.2014 | TT STARS / Turnaus Sulkava 15.2 |
03.02.2014 | Raportti TT STARS / 2.2.14 |
01.02.2014 | Turnaus Savonlinna 2.2.14 |
23.01.2014 | TT STARS 2014 KEVÄT 1. TURNAUS |
15.12.2013 | TT STARS SYYSKAUSI 2013 |
02.12.2013 | TT Stars |
11.11.2013 | Alkukauden uutisia |
11.11.2013 | päivitellään |
25.03.2013 | Stars jatkaa 4. divisioonassa |