Uusin Mikkelin turnaus

10.02.2017
Edellisessä turnauksessa Sulkavan änärilaatikossa Löysätempon kanssa hallinnasta huolimatta tasapeliin jäänyt ja Troopersille taipunut Stars-poppoo lähti tänään Mikkeliin kahden kentällisen voimin Esan lupaillessa lähtijöille muikeita palkintoja onnistumisista.
Aamu aloitettiin SB Coyotesia vastaan. Etukäteen oli tiedossa, että vastustaja asettaa häkkiin kenttäpelaajan, joten tavoitteena oli laukoa sekä oman että vastustajan maalin takaa. Ensimmäinen erä lähtikin liikkeelle suunnitelmien mukaan, kun Antti hyödynsi kokemattoman maalivahdin sijoittumisvirheen ja sijoitti etukulmasta päivän ensimmäisensä. Minuuttia myöhemmin kädet nousivat jälleen kohti kattoa Jupen sivaltaessa oikeasta laidasta Henkan syötön ykkösellä sisään.
Kahden maalin alku tuntui niin hyvältä, että vastustaja sai lohtukavennuksen erän puoliväliin Stars-puolustajan avustaessa mailallaan ohjauksen muodossa. Tämän jälkeen erän edetessä Coyotes pääsi paremmin peliin mukaan ja kymmenen minuutin jälkeen jahdattiin tosissaan seuraennätystä ja pallo saatiin omiin kaksi kertaa kymmenessä sekunnissa.
Tilanteessa 3-2 Starsin selkäranka ei kuitenkaan notkahtanut vaan peliä painettiin loppuerä Coyotesin päätyyn ja palkintojakin alkoi tulla. Ensin Jupe jätti selän takaa Japelle, joka nosti hallitusti takayläseen ohi voimattoman Coyotes-veskan. Puoli minuuttia myöhemmin Antti löysi Eetun vaoauttavan syötön jälkeen reiän maalivahdin pöksyistä ja uitti toisen maalinsa palkintojen kiiluessa silmissä. Jupe viimeisteli ensimmäisen erän upealla veivillä kulmasta. Harmittavasti toinen samanlainen maali jäi saamatta, koska edellisessä vaparissa tuomari seisoi tiellä.
Erätauolla oli positiivinen havainto mikkeliläisyleisöstä. Yleisöä oli niin paljon, etteivät myöhässä tulleet löytäneet enää istumapaikkoja.
Toiseen erään lähdettiin lukemista 3-5. Terävä vastahyökkäys hetken pelailun jälkeen vapautti Eetun ja Antin kahdestaan läpiajoon. Eetu päätti, ettei Esan palkintoja tuhlata ja sijoitti maalivahdin alta Starsin jo kolmen maalin johtoon. Hetkeä myöhemmin tuomarit vihelsivät ansaitusti kaksi huitomisjäähyä, mutta nämä selvitettiin helposti. Näiden jäähyjen jälkeen otteet kentällä kovenivat selvästi ja ajoittain tilanteisiin mentiin jopa puhtaasti. Tuomareilla oli aika ajoin työtä pitää ottelu hallussaan. Ylilyönneiltä kuitenkin vältyttiin ja erätauon koittaessa taululla oli edelleen mukavantuntuisesti 3-6.
Kolmanteen erään odotettiin kovempaa prässiä ja sitä myös saatiin. Starsille tuli muutama halpa keskialueen menetys ja Coyotes rankaisi tehokkaasti. Alle kakdi minuuttia erän alusta tilanne oli jo yleisön kannalta kutkuttava 5-6. Stars ei saanut kuin yksittäisiä harppuunahyökkäyksiä ja nekin päättyivät pääsääntöisesti ilman laukausta. Jalka kuitenkin riitti ja paketti pysyi kasassa, vaikka palloa ei lavassa näkynytkään. Erän puolivälissä yksi laukaus löysi kuitenkin tiensä lihamuurin läpi, eikä Eerolla ollut maalissa toivoakaan.
Lopussa keskityttiin enemmän mieheen kuin pallon pelaamiseen ja näin pisteet jaettiin tuloksella 6-6.
Toiseen otteluun Hatsinan kakkosjoukkuetta vastaan lähdettiin poikkeuksellisella alkulämmittelyllä. Vastustajan lenkkeilijöitä jaksettiin varjostaa ulko-ovelle asti, kunnes väsy iski ja käännettiin äkkiä takaisin katsomoon levyttämään. Muodin mukaisesti pyrittiin säästämään mahdollisimman paljon energiaa. Tämä säästely jatkui myös ottelun käynnistyttyä, sillä hyvällä jalalla kamppailuun lähtenyt Hatsina II johti parin minuutin pelin jälkeen 0-3.
Starsia taistoon ajassa 4.31 herätteli Henri, joka Wepin syötöstä lämäsi tarkasti etutolpan ja maalivahdin kautta maaliin Jupen ja Japen tehdessä ansiokkaasti maskia. Loppuerä oli tasaista pelailua, jossa molemmilla oli paikkansa varsinkin ylivoimalla, mutta maalivahdit molemmissa päissä olivat vireessä.
Toiseen erään Starsin diesel alkoi näyttää käynnistymisen merkkejä. Tuhokolmikko Henri, Jape ja Jupe karkasi 3vs2 ylivoimahyökkäykseen ja jo liiankin maltilliselta vaikuttaneen pallonsiirtelyn jälkeen Jupe napautti pallon maaliin Japen syötöstä. Kun koko päivän lainamailalla operoinut Eetu kiskaisi hirmupommin hyökkäystä tukemaan lähteneen Tapsan syötöstä vajaata minuuttia myöhemmin, oli Stars jälleen liekeissä.
Kolma erä alkoi tasatilanteesta 3-3. Muuta siitä ei Starsin kannalta olekaan kerrottavaa. Vastustaja jaksoi liikkua, kun taas tähdistöllä alkoi pohkeissa painaa. Lopputuloksena kolmas erä Hatsina II:lle 6-0 ja Stars-pelureilta nöyriä anteeksipyytäviä katseita Eeron suuntaan, joka jäi maalillaan aivan yksin.
22.12.2023Top Team toivottaa kaikille urheilun ystäville rauhaisaa joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2024
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
14.10.2022Kauden alku
27.11.2020Liikuntahallin joulunajan aukiolot
15.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
09.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
06.10.2020Sln Kaupunki tiedottaa
06.10.2020Salibandyliitto tiedottaa: Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty - suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää
29.09.2020Sääntömääräinen vuosikokous Liikuntahallilla 13.10.2020 klo 19.00
01.09.2020Salibandykerhot alkavat 10.09.
05.08.2020Pelipassien myynti on alkanut 01.08.
19.07.2020Seurailta Intersportilla 13.08.2020
27.05.2020Salibandyliiton ohjeet harjoitteluun 01.06.2020 alkaen
16.03.2020Kaupungin liikuntatilat on suljettu huhtikuun loppuun asti
13.03.2020Kaupungin liikuntatilat suljettu toistaiseksi 13.03. alkaen.
13.03.2020Salibandyliitto tiedottaa, kausi päättyi monessa sarjassa!!
02.03.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
20.02.2020Salibandykerhot lomailevat viikon 9 eli "hiihtoloman"
19.01.2020Liity mukaan tukemaan Top Teamia Kannustajien kautta!
12.01.2020Kerhotoiminta alkoi Talvisalon koululla
06.01.2020Top Teamin kerhot alkavat
23.12.2019Hyvää joulua kaikille!!
17.10.2019Haminan turnaus
04.10.2019Sääntömääräinen vuosikokous 16.10.2019 klo 17.30
01.10.201928.9 Ensimmäiset pelit
27.09.2019KAUSIENNAKKO Joukkueittain 2019.2020
20.09.2019Nopea katsaus ensimmäiseen
01.05.2019Savonlinna Open kokoaa urheiluhenkistä kansaa kasaan
15.03.2019Kauden pelaaja-arviot
01.03.2019Viimeinen turnaus
01.03.2019Sosiaalipallon vaikutus
07.02.2019OKL ja tähtien lennot
30.01.2019Lappeenranta pelit 13-14
18.01.2019pohdinta 2018-2019
18.01.2019Mikkeli 6.1
18.01.2019OKL osa 2
22.12.2018Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2019
08.12.2018Vaihderikas Lappeenranta
14.11.2018Voitokas Lappeenranta
14.11.2018OKL turnaus
31.10.2018Sääntömääräinen vuosikokous 07.11. OKL-hallilla klo 18.00
18.10.2018Pintaraapaisu tulevaan turnaukseen 21.10
05.10.2018Starsin alkusoitto
09.09.2018Sunnuntain kerhoryhmissä vielä tilaa
27.04.2018Top Team tiivistää yhteistyötä Suur-Savon OP:n kanssa
27.04.2018Top Teamin kauden päättäjäiset 19.05. OKL-hallilla klo 11.00 - 14.00
03.04.2018Jojojen ja valmentajien palaveri 04.04.2018
26.01.2018Jojojen ja valmentajien palaveri
19.12.2017OKL-halli suljettuna joululomalla
02.11.2017Seuran sääntömääräinen vuosikokous 15.11. klo 18.00 OKL-hallilla
11.08.2017Jojojen, valmentajien sekä kerhovastaavien yhteinen palaveri Talvisalon koululla 23.08. klo 17.30.
23.07.2017Lisenssit myyntiin 01.08.2017
19.07.2017Seurailta Carlsonilla 16.08. klo 18.00 alkaen
31.05.2017Kolmevuotinen sopimus Carlsonin ja Exelin kanssa
21.05.2017Jojojen ja valmentajien palaveri tiistaina 23.05. klo 17.00 Talvisalossa
23.04.2017Yhteiset kauden päättäjäiset OKL-hallilla 13.05.2017 11.00 - 14.00
21.04.2017Mertalan sali kiinni vko 17
04.03.2017Päiväkävelyllä vierumäellä.
10.02.2017Uusin Mikkelin turnaus
10.02.2017Mikkelin otteluraportti
24.12.2016Hyvää joulua ja urheilullista uutta vuotta!!
06.11.2016Imatran turnaus pelit 5&6
01.11.2016Vuosikokous tänään klo 18.00 OKL-hallilla
21.10.2016Sääntömääräinen vuosikokous 01.11.2016
02.10.2016Ensimmäinen Turnaus mikkelissä
23.08.2016Seuraillan tuotteet saapuneet
08.08.2016Jojojen ja valmentajien yhteinen palaveri 18.08.2016 OKL-hallilla
04.07.2016Seurailta 16.08. klo 15.00 - 18.00 Intersportissa
03.06.2016Pelaajien vapaa siirtoaika on alkanut
02.06.2016Lisenssiluokat ja hinnat 2016 - 2017
10.05.2016Kauden päättäjäiset ja lajiin tutustumispäivä 14.05.
18.04.2016Mertalan koulu tiedottaa
04.04.2016Top Teamin kauden päättäjäiset OKL-hallilla 14.05.
04.04.2016Mikael Laxin ja Alisa Pölläsen säbäleiri Tanhuvaarassa
02.04.2016Joukkueen johtajat ja valmentajat koolle 05.04.
22.03.2016Jojot ja valmentajat palaveri 05.04.
04.01.2016Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri
06.10.2015Sääntömääräinen vuosikokous 13.10. klo 18.00 OKL-hallilla
02.10.2015Toimitsijakoulutusta tarjolla 05.10.
28.09.2015Toimitsijakoulutusta tarjolla 05.10. Savonlinnassa
25.08.2015Seuraillan tilaukset
20.08.2015Seurailta tänään Intersportilla 15.00 - 18.00
12.08.2015Erotuomarikurssi Savonlinnassa 15.09 - 22.09.2015
06.07.2015Seurailta Intersportissa
26.06.2015OKL-hallin salivuorojen muutokset
23.06.2015Ajankohtaista
02.05.2015Mukavaa vilskettä kauden päättäjäisissä!!
28.04.2015Kauden päättäjäiset OKL-hallilla 02.05.
09.04.2015Seuran kauden päättäjäiset OKL-hallilla 02.05.
09.04.2015Joukkueenjohtajien ja valmentajien palaveri OKL-hallilla 14.04. klo 18.00
30.01.2015Jojojen ja valmentajien palaveri OKL-hallilla 10.02.2015
19.10.2014Erotuomarikoulutus
16.10.2014Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri 28.10.
19.09.2014Sääntömääräinen vuosikokous 07.10.
22.08.2014Seuraillassa tilatut tuotteet
11.08.2014Seurailta Intersportissa 12.08.
11.08.2014Seurailta 12.08. Intersportissa
05.08.2014Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri OKL-hallilla ti 19.08. klo 18.00
10.07.2014Seurailta 12.08.2014 Intersportissa klo 15 - 19.
17.06.2014Pelaajien seurasiirrot

Näytä lisää »