Imatran turnaus pelit 5&6

06.11.2016

14 miestä kokoonpanossa! Koskaan ikinä ever ei Starsin laajasta rosterista ole saatu kaivettua yhtä montaa päällisin puolin henkisesti ja fyysisesti terveeltä vaikuttavaa peluria pöytäkirjaan.

Kun vielä ensimmäisessä, LA Lightningia vastaan pelatussa ottelussa, Sami löysi 23 sekunnin pelin jälkeen Hannun takatolpalta, Starsin alku näytti varsin vahvalta. Pari minuuttia myöhemmin LA kuitenkin kuittasi laukomalla kaaripallon suoraan ilmasta rystyllä rysään.

Reilun kuuden minuutin kohtalaisen tasaisen pelailun jälkeen Stars-maalille tuli tukala tilanne,  kun Esa sai torjuttua vedon puolittain, mutta pallo jäi pomppimaan maaliviivan tuntumaan. Tapsa rynnisti apuun ja siivosi pallon kauemmas, mutta tilanteessa oivasti sjoittunut tuomari näki saman kuin Starsin penkki: Tapsan varpaankynnet olivat alueella 5, joten kädet ristiin pään päälle ja Tapsa jäähylle. Kiitos Esan hyvän peiton, Tapsa sai istua jäähyään, sillä LA:n laukoja ei löytänyt rankkarissa pallonmentävää aukoa ja pisti pallon tolppaan.

Melko tasaisesti rullailleen ensimmäisen erän viimeisellä kolmanneksella Starsin avaukset sentterin kautta keskeltä alkoivat pomppia. Pienellä ja äärimmäisen lyhyellä kentällä tällaiset virheet oli helppo rankaista ja LA lähtikin erätauolle ansaitusta 5-1-johdosta.

Toisessa erässä Stars jatkoi toimivaksi todettua linjaa ja lahjoitti vastustajalle kolme maalia keskustan pallonmenetyksillä. Iloa joukkueelle tuotti Antin äkäinen kaukoveto Wernerin tarjoilusta sekä Samin lähivaparin maalin edestä sisään punnertanut Aki. Näin viimeiseen erään lähdettiin Starsin kannalta melko ankeista lukemista 8-3.

Kolmanteen erään tähdistö sai pelata puolisen minuuttia edellisestä erästä jäänyttä ylivoimaa, mutta tätä ei saatu hyödynnettyä. LA ei myöskään saanut käännettyä heti perään koittanutta ylivoimaansa. Jäähyn perään Hepu vapautti istumassa olleen Akin, tilanteeksi 8-4. Vajaa minuutti tästä ja Jape yritti kaivaa verta vastustajan nenästä. LA ei jättänyt ylivoimaa käyttämättä vaan alkoi sammutella Starsin valoja. Weppu toki kuittasi tämän kanttaamalla komeasti 16 sekuntia myöhemmin keskeen ja laukomalla tarkasti telkän pönttöön.

Teemulle tullut jäähy ja vastustajan ylivoimamaali sekä Makon rauhallinen pallon siirtely oman maalin edessä antoivat LA:lle vielä pari eteen. Icitaistelija Henkka sai vielä lopussa roimia maalin edestä neljännellä yrityksellä pallon reppuun. Kun lopun ylivoimaa ei saatu hyödynnettyä, loppulukemiksi jäivät 11-6.

Stars - Troopers

Tähän otteluun lähdettiin huikeasta pelaajamäärästä johtuen paremmalla jalalla kuin jälkimmäisiin otteluihin on ikinä lähdetty. Valitettavasti se ei realisoitunut tulostaustalle. Wepulta vietiin pallo sääntöjen vastaisesti jalkojen välistä, mutta tämä jäi tuomarilta huomaamatta. Weppu protestoi tilannetta äänekkäästi ja kaikki Starsin pelaajat jähmettyivät odottamaan vihellystä. Starsin odotellessa Troopers pelasi pallon kulmasta keskeen ja Esalla oli mahdoton tehtävä torjua läheltä tullutta laukausta.

Starsin onneksi seuraavassa vaihdossa ke tälle hypännyt tutkapari löysi toisensa ja reilun minuutin pelin jälkeen Jupe pääsi napauttamaan pelin tasoihin Japen syötöstä. Troopers oli maalinjälkeisessä vaihdossa terävämpi ja 9 sekunnin päästä Esa joutui jälleen kaivamaan palloa selkänsä takaa tarkan takayläkulmaan painuneen laukauksen jäljiltä. Vauhdikkaan alun täydensi kolmen minuutin kohdalla uudelleen iskenyt tutkapari. Tällä kertaa Jupe passasi ja Jape puttasi tyhjiin.

Erän puoliväliin iski ajatuskatkos ja Troopers pääsi iskemään kaksi häkkiä puolessa minuutissa. Kesken Troopersin parhaan pyörityksen Hannu karkasi läpiajoon Samin mainiosta syötöstä. Vastustaja joutui rikkomaan ja rankkari oli selviö. Selkeästi suunnitellulta vaikuttanut rankkari, jossa Hannu vei pallon kämmenelle ja nosti yli maalivahdin. Huhupuheet kertovat, että vielä keskipisteeltä lähtiessä Hannu selaili mielestään löytyvää kikkakirjaa.

Erän loppupuolella Troopers osui vielä kerran ja Stars selvitti yhden alivoiman. Erätauolle maalirikkaan erän jälkeen lukemista 3-5.

Toinen erä alkoi Starsin kannalta ikävästi. Vastustaja teki kulmassa Teemulle harhautuksista varmimman eli löi mailan käsistä. Vanhana jalkapalloilijana Teemu ei hämmentynyt tilanteesta vaan jatkoi pelaajista jaloilla. Maila ei ollut kuitenkaan kädessä, joten Stars alivoimalla ja hetken päästä tilanne olikin 3-6.

Ensimmäisen kaksikymppisen täytyttyä Joni osoitti upeaa pelikäsitystään heittämällä Makolle lätyn, josta tällä ei ome tapana erehtyä. Tilanne 4-6. Mutta jotta viimeinen erä ei olisi liian helppo, Troopersille päätettiin antaa vielä yksi maali siimaa. Vaikka joukkueen jäähypörssin kärkipaikkaa hamuava, joukkueen epävirallinen joulupossu Hepu ottikin jäähyn vielä erän loppuun, se saatiin selvitettyä Esan hyvien torjuntojen avulla.

Kolmannen erän alkuun tutkapari päätti kantaa vielä joukkuetta selässään. Jape viimeisteli Jupen syötöstä 5-7:ään. Erän puolivälissä Troopers venytti johtoaan kolmeen.

Kun Troopers otti jäähyn, nähtiin tilanne, jota nuorempi Troopers-joukkue ei ollut ilmeisesti ennen nähnyt. Wepulta pieni siirto sivuun ja Jupe ilmaveivasi pallon tyhjään maaliin. Näitähän on nähty jo 90-luvulla höyryllä toimivista mustavalkotelkkareista.

Loppuun Troopers pääsi iskemään alle minuuttiin kolme helppoa maalia Starsin nostettua karvaustaan. Tulostaululle jäivät pillin vihellettyä seisomaan luvut 6-11.
22.12.2023Top Team toivottaa kaikille urheilun ystäville rauhaisaa joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2024
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
14.10.2022Kauden alku
27.11.2020Liikuntahallin joulunajan aukiolot
15.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
09.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
06.10.2020Sln Kaupunki tiedottaa
06.10.2020Salibandyliitto tiedottaa: Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty - suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää
29.09.2020Sääntömääräinen vuosikokous Liikuntahallilla 13.10.2020 klo 19.00
01.09.2020Salibandykerhot alkavat 10.09.
05.08.2020Pelipassien myynti on alkanut 01.08.
19.07.2020Seurailta Intersportilla 13.08.2020
27.05.2020Salibandyliiton ohjeet harjoitteluun 01.06.2020 alkaen
16.03.2020Kaupungin liikuntatilat on suljettu huhtikuun loppuun asti
13.03.2020Kaupungin liikuntatilat suljettu toistaiseksi 13.03. alkaen.
13.03.2020Salibandyliitto tiedottaa, kausi päättyi monessa sarjassa!!
02.03.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
20.02.2020Salibandykerhot lomailevat viikon 9 eli "hiihtoloman"
19.01.2020Liity mukaan tukemaan Top Teamia Kannustajien kautta!
12.01.2020Kerhotoiminta alkoi Talvisalon koululla
06.01.2020Top Teamin kerhot alkavat
23.12.2019Hyvää joulua kaikille!!
17.10.2019Haminan turnaus
04.10.2019Sääntömääräinen vuosikokous 16.10.2019 klo 17.30
01.10.201928.9 Ensimmäiset pelit
27.09.2019KAUSIENNAKKO Joukkueittain 2019.2020
20.09.2019Nopea katsaus ensimmäiseen
01.05.2019Savonlinna Open kokoaa urheiluhenkistä kansaa kasaan
15.03.2019Kauden pelaaja-arviot
01.03.2019Viimeinen turnaus
01.03.2019Sosiaalipallon vaikutus
07.02.2019OKL ja tähtien lennot
30.01.2019Lappeenranta pelit 13-14
18.01.2019pohdinta 2018-2019
18.01.2019Mikkeli 6.1
18.01.2019OKL osa 2
22.12.2018Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2019
08.12.2018Vaihderikas Lappeenranta
14.11.2018Voitokas Lappeenranta
14.11.2018OKL turnaus
31.10.2018Sääntömääräinen vuosikokous 07.11. OKL-hallilla klo 18.00
18.10.2018Pintaraapaisu tulevaan turnaukseen 21.10
05.10.2018Starsin alkusoitto
09.09.2018Sunnuntain kerhoryhmissä vielä tilaa
27.04.2018Top Team tiivistää yhteistyötä Suur-Savon OP:n kanssa
27.04.2018Top Teamin kauden päättäjäiset 19.05. OKL-hallilla klo 11.00 - 14.00
03.04.2018Jojojen ja valmentajien palaveri 04.04.2018
26.01.2018Jojojen ja valmentajien palaveri
19.12.2017OKL-halli suljettuna joululomalla
02.11.2017Seuran sääntömääräinen vuosikokous 15.11. klo 18.00 OKL-hallilla
11.08.2017Jojojen, valmentajien sekä kerhovastaavien yhteinen palaveri Talvisalon koululla 23.08. klo 17.30.
23.07.2017Lisenssit myyntiin 01.08.2017
19.07.2017Seurailta Carlsonilla 16.08. klo 18.00 alkaen
31.05.2017Kolmevuotinen sopimus Carlsonin ja Exelin kanssa
21.05.2017Jojojen ja valmentajien palaveri tiistaina 23.05. klo 17.00 Talvisalossa
23.04.2017Yhteiset kauden päättäjäiset OKL-hallilla 13.05.2017 11.00 - 14.00
21.04.2017Mertalan sali kiinni vko 17
04.03.2017Päiväkävelyllä vierumäellä.
10.02.2017Uusin Mikkelin turnaus
10.02.2017Mikkelin otteluraportti
24.12.2016Hyvää joulua ja urheilullista uutta vuotta!!
06.11.2016Imatran turnaus pelit 5&6
01.11.2016Vuosikokous tänään klo 18.00 OKL-hallilla
21.10.2016Sääntömääräinen vuosikokous 01.11.2016
02.10.2016Ensimmäinen Turnaus mikkelissä
23.08.2016Seuraillan tuotteet saapuneet
08.08.2016Jojojen ja valmentajien yhteinen palaveri 18.08.2016 OKL-hallilla
04.07.2016Seurailta 16.08. klo 15.00 - 18.00 Intersportissa
03.06.2016Pelaajien vapaa siirtoaika on alkanut
02.06.2016Lisenssiluokat ja hinnat 2016 - 2017
10.05.2016Kauden päättäjäiset ja lajiin tutustumispäivä 14.05.
18.04.2016Mertalan koulu tiedottaa
04.04.2016Top Teamin kauden päättäjäiset OKL-hallilla 14.05.
04.04.2016Mikael Laxin ja Alisa Pölläsen säbäleiri Tanhuvaarassa
02.04.2016Joukkueen johtajat ja valmentajat koolle 05.04.
22.03.2016Jojot ja valmentajat palaveri 05.04.
04.01.2016Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri
06.10.2015Sääntömääräinen vuosikokous 13.10. klo 18.00 OKL-hallilla
02.10.2015Toimitsijakoulutusta tarjolla 05.10.
28.09.2015Toimitsijakoulutusta tarjolla 05.10. Savonlinnassa
25.08.2015Seuraillan tilaukset
20.08.2015Seurailta tänään Intersportilla 15.00 - 18.00
12.08.2015Erotuomarikurssi Savonlinnassa 15.09 - 22.09.2015
06.07.2015Seurailta Intersportissa
26.06.2015OKL-hallin salivuorojen muutokset
23.06.2015Ajankohtaista
02.05.2015Mukavaa vilskettä kauden päättäjäisissä!!
28.04.2015Kauden päättäjäiset OKL-hallilla 02.05.
09.04.2015Seuran kauden päättäjäiset OKL-hallilla 02.05.
09.04.2015Joukkueenjohtajien ja valmentajien palaveri OKL-hallilla 14.04. klo 18.00
30.01.2015Jojojen ja valmentajien palaveri OKL-hallilla 10.02.2015
19.10.2014Erotuomarikoulutus
16.10.2014Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri 28.10.
19.09.2014Sääntömääräinen vuosikokous 07.10.
22.08.2014Seuraillassa tilatut tuotteet
11.08.2014Seurailta Intersportissa 12.08.
11.08.2014Seurailta 12.08. Intersportissa
05.08.2014Joukkueenjohtajien ja valmentajien yhteinen palaveri OKL-hallilla ti 19.08. klo 18.00
10.07.2014Seurailta 12.08.2014 Intersportissa klo 15 - 19.
17.06.2014Pelaajien seurasiirrot

Näytä lisää »