C1-poikien voittoputki jatkui Espoossa28.01.2018 C1-poikien hyvä vire jatkui lauantaina, kun joukkue ryöväsi kaksi divaripistettä Loiske Esportilta. Helposti pistetili ei karttunut, sillä Loiske puolusti sinnikkäästi ja maalivahtipelikin oli odotetun vahvaa. 60 minuutin taistelu 13 pelaajan rosterilla tuotti kuitenkin toivotun tuloksen eikä tällä kertaa tarvittu edes jatkoaikaa ottelun ratkomiseen.
Kamppailu alkoi Topin kannalta onnettomasti, kun Loiske teki avausmaalin jo ajassa 0:35. Paniikkia tappioasema ei kuitenkaan luonut ja pari minuuttia myöhemmin Kaapo Niemelä tasoitti tilanteen Eetu Ahokkaan syötöstä ylivoimalla. Erätauolle siirryttiin lopulta Loiskeen 2-1-johtolukemissa, kun keltapaitojen vedot viuhuivat suurimmaksi osaksi maalin ohi, yli tai ensimmäiseen peittoon, eikä viisikkopelikään ollut vielä parhaimmillaan.
Toisessa erässä otteet paranivat ja tasoitusmaali syntyi parivaljakko Niemelä-Ahokkaan juonimana ajassa 25:57. Muutama minuutti myöhemmin pallon toimitti verkon perille Santeri Nyrhinen. Loiske kuittasi tilanteen melkein saman tien ripariosumalla, joten erätauolla lukemat olivat tasan 3-3.
Kolmanteen erään lähdettäessä oli selvää, että edessä olisi nimenomaan henkinen vääntö. Erän alkuminuuteilla Top Team pääsi jälleen hyödyntämään tehokasta ylivoimaansa Elmeri Hietasen laukoessa hienon maalin Santeri Nyrhisen nappisyötöstä. Parin minuutin päästä keltapaidat siirtyivät jo kahden maalin johtoon Eetu Ahokkaan toimesta. Pian Loiske sai kuitenkin tilaisuutensa, kun kaksi Topparia kulutti jäähypenkkiä yhtä aikaa. Ihan loppuun asti alivoimaa ei kestetty ja lukemat olivat jälleen jännittävät 4-5. Ajassa 51:09 tuomittiin rangaistus Loiskeelle ja Top Team käytti kaikki päivän ylivoimansa sataprosenttisesti hyödyksi Kaapo Niemelän viimeistellessä hattutemppunsa pelikellon näyttäessä aikaa 51:30. Tilanne oli nyt 6-4 Toppareille, mutta pian Loiske hiipi jälleen yhden maalin päähän.
Ottelun viimeiset minuutit olivatkin sitten vimmattua taistelua. Koko pelin ajan hurjassa vireessä ollut Eetu Niskala sai viimein palkinnon puurtamisestaan tehtyään 7-5-johtomaalin. Loiske kuittasi takaisin ajassa 59:10, mutta vain 10 sekuntia myöhemmin Ahokas laukoi vapauttavan 8-6-osuman ja siitä Loiske ei enää toipunut.
Ykkösviisikon lisäksi erityismaininnan ansaitsee maalivahti Arttu Heikkinen, joka piti joukkuetta pystyssä varsinkin päätöserässä muutamalla ilmiömäisellä torjunnallaan. Yhteensä pallo pysähtyi PoNoVo-lainan hanskoihin peräti 28 kertaa. Eikä unohtaa sovi myöskään kahdeksaa muuta kenttäpelaajaa, jotka ottelusta toiseen tekevät tärkeää taustatyötä ykköskentän kantaessa suurimman tulosvastuun.
Yhteishenki onkin joukkueessa nyt vahvempi kuin koskaan ja seuraavan kerran sitä testataan sunnuntaina 4.2. klo 14, kun OKL:n parketilla vierailee SPV Seinäjoelta.
Espoossa pistetiliään kartuttivat:
Kaapo Niemelä 3+2, Eetu Ahokas 2+3, Santeri Nyrhinen 1+2, Elmeri Hietanen 1+1, Eetu Niskala 1+0
|