Edustus voitokkaana Joensuussa

24.02.2024

Lauantaina lähdettiin Joensuuhun isojen asioiden alla. Voitolla säilyisi sarjapaikka karsimatta ja pieni toive säilyisi ylöspäin karsintoihin. Tosin aika paljon pitäisi muiden pelata sopivasti ristiin.

Tuttuun tyyliin lähdettiin kankeamman kautta ja laskettiin vastustaja kolmella maalilla karkuun ensimmäisessä erässä. Koko punaisessa peliasussa pelannut kotijoukkue oli syystäkin iloinen ja juttua riitti pojilla niin tuomareille kuin Topin pelaajillekin.

Toisessa erässä ote parani ja Edustus teki kaksi maalia kaventaen eron yhteen ennen erätaukoa. Kopissa valmennus kehotti poikia olemaan tylyjä ja pelaamaan omalla tasollaan. Ja näin tapahtui. Keltamusta vyöry puudutti vastustajan totaalisesti tehden lähes koko joukkueen voimin tehopisteitä. Kolmas erä Edarille 11 - 2 ja tärkeä voitto tulevaa kautta ajatellen lukemin 13 - 5. Eipä siitä enempää. Vastustaja oli kuulemma merkannut Saukkosen ja Hirnin veljekset, vaan pojat naulasivat yhteensä kahdeksan maalia. Pelimiehiä.

Runkosarjan viimeinen otelu on 2.3. SB Vantaata vastaan ja sinne on vapaa pääsy. Tervetuloa nauttimaan pelistä ja ostamaa arpoja. Palkintoina mm lippuja Eppu Normaalin ja Haloo Helsingin keikoille  superviikonlopulle Olavinlinnaan.

28.01.2025Opintomatka Etelä-Suomeen
15.01.202518.1. Liikuntahallilla Edustus vs Oilers
15.01.2025Tiukka tappio ToTelle
10.01.2025Edustuksen vuosi käyntiin kotipelillä lauantaina klo 14.00
31.12.2024Hyvää alkavaa vuotta ja kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille tv EDUSTUS!!
24.11.2024Kolmannen erän kankeutta Kouvolassa
17.11.2024Tiukka taistelu toi yhden pisteen Edustukselle
14.11.2024Edustus vastaan Loviisan Tor lauantaina 16.11. klo 16.00
14.11.2024Naisille pelivuoro Talvisalon koululle keskiviikkoisin 18.30 - 19.30
04.11.2024Tuplaviikonlopusta voitto ja tappio

Siirry arkistoon »