Valmentajan kausiraportti 2017-2018

Valmentajan kausiraportti

 

 

Raportti edustaa vain minun henkilökohtaisen kokemukseni kaudesta. Siinä esitetyt mielipiteet ovat kokonaan omiani, eivätkä edusta seuran linjauksia tai näkemyksiä.

 

 

Kausi 2017-2018 Top Team

 

Ottaessani edustuksen päävalmentajan tehtävät vastaan viime keväänä tilanne oli erittäin haastava. Kokeneet pelaajat jättivät seuran kuka mistäkin syistä, tuskin vähiten edustusjoukkueen erittäin heikon taloustilanteen vuoksi. Ensimmäisenä tavoitteenani olikin luoda uusi yhtenäinen edustusjoukkue ja laittaa yhdessä edustusjoukkueen talous kuntoon. Tämä tavoite onnistuikin ahkeralla talkoo toiminnalla, josta kiitokset kuuluvat kaikille talkoita meille tarjonneille tahoille. Samalla otin vastaan myös seuran B-junioreiden päävalmentajan tehtävät, ajatuksena vahva yhteistyö edustuksen ja B-junioreiden välillä.

Kun konkarit lähtivät ja jättivät valtavan aukon niin pelillisesti kuin kentän ulkopuolistenkin asioiden hoitoon, yritin löytää seurallemme uutta joukkueenjohtajaa. Ketään ei kuitenkaan löytynyt tähän vastuutehtävään jolloin myös se jäi minun hoitaakseni, mutta uskoin selviäväni niistä tehtävistä kokeneempien pelaajien avustuksella. Samalla edustusjoukkueen pelillinen runko muodostui pitkälti 5.divisoonasta saapuneista pelaajista.

Pelillisesti tavoitteenani oli tuoda uusia pelaajia muualle siirtyneiden seuralegendojen tilalle ja kasvattaa B-junioreita kohti miesten edustusjoukkuetta. Halusin hitsata joukkueen myös yhteen, jotta paikkaisimme puuttuvaa pelikokemustamme vahvalla joukkuehengellä ja työnteolla. Kesätreenit aloitettiin jo toukokuussa ja koko kesä treenattiin intensiivisesti niin pururadalla kuin aitahyppelyiden merkeissä. Kesän päätti B:n ja edustuksen yhteinen paintball-päivä.

Kesä oli todella raskas ja piti sisällään todella paljon asioiden hoitamista kautta silmällä pitäen. Yhteistyökumppaneiden hankkimista, kahden joukkueen valmentamista ja omasta kesäharjoittelusta huolehtimista. Epäilijöitä riitti ja kunnioituksen hankkiminen yhden kauden 5. divari joukkuetta valmentaneena vei aikaa.  Usko omaan tekemiseeni oli kuitenkin vahva ja olin varma projektin onnistumisesta.

Jo kesäharjoitukset kertoivat kummallisen suuresta kuilusta seuran junioreiden ja edustusjoukkueen välillä. Ristiriitoja ja negatiivista ilmapiiriä oli havaittavissa aina pelaajien vanhemmista itse pelaajiin saakka. Yhtenäisyys seuran sisällä loisti poissaolollaan.

Menetimme keväällä edustuksesta monia kokeneita pelaajia, mutta saimme tilalle seuran kakkosjoukkueessa edelliskaudella pelanneita pelaajia, sekä muutamia muualta tulleita, etunenässä liigassakin pelanneen Tatu Könösen. Joukkue oli edelleen hyvin kokematon, joskin potentiaalinen. Hallikaudella tekeminen oli 20 miehen harjoitusringillä suorastaan erinomaista. Kilpailu pelipaikoista oli todella kovaa ja se puski pelaajia eteenpäin.

Pelitapa oli pelaajille täysin uusi ja se aiheutti aluksi vastarintaa alasarjoissa pelanneissa pelaajissa, jotka olisivat halunneet pelata ennemmin vaistoilla, kuin sovittujen kuvioiden mukaan. Vei aikansa, ennen kuin pelaajat omaksuivat uuden tavan pelata ja ajatella peliä.

Pelitapamme tarkoitus oli lähteä pelaamaan jokaiseen otteluun. En nähnyt järkeväksi lähteä makaamaan puoleen kenttään ja iskemään vastaan. Tulos olisi saattanut olla joissain otteluissa parempi, jopa voitokas, mutta tavoitteena oli nimenomaan kehittää pelaajia tulevaisuutta varten. Siksi treeneissä ja peleissä kulttuurimme oli, uskalla yrittää, virheitä ei tarvitse pelätä. Kuten tulostaulu useissa peleissä kertoi, tätä ajatusta noudatettiin ja ottelumme olivat usein erittäin runsasmaalisia.

Kauden ensimmäinen ottelu räjäytti kokemattomuuden ongelman rajusti vasten kasvoja. Olimme ottelussa selkeästi hallitsevampi osapuoli, jolloin monet pelaajat tyytyivät pelaamaan puolivaloilla tilanteita ja pian huomasimme lähtevämme viimeiseen erään kolmen maalin takaa. Tässä kohtaa ilmoitus tiivistämisestä kahteen kentälliseen sai aikaan kokemattomissa pelaajissa välittömän vastareaktion ja päätöstä vastustettiin kopissa ääneen. Ottelun jälkeen osa pelaajista kävi ilmoittamassa suoraan suuttumuksensa penkkikomennuksesta ja oli sitä mieltä, että tiivistäminen oli väärin. Vieraspelireissulle lähteminen kahden erän pelaamisen vuoksi oli osan mielestä täysin turhaa ja heitä se ei kiinnostanut.

Asiaa yritettiin korjata perustelemalla peluutusratkaisuja ja toteuttamalla peluutus mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Alkukausi menikin miltei Nuori Suomi ajattelumallin mukaisesti, mutta se vei pelaajia eteenpäin kaikkien saadessa kokemusta kakkosdivari vauhdista.

Seuraavat pelimme ratkesivat usein mustiin hetkiin, jolloin päästimme useita maaleja lyhyessä ajassa, eikä kiriminen enää onnistunut. Itse aloin uupua hoitaessani kaikki joukkueen juoksevat asiat ja viettäessäni kaikki päivät hallilla ja viikonloput pelireissuissa joko junioreiden tai edustuksen mukana. Omaa syytäni, sillä delegointi ei ole koskaan ollut vahvuuksiani. Lopulta nöyrryin ja juoksevat asiat jaettiin niin, ettei minulle jäänyt pelipäivinä mitään hoidettavaa.

Joulukuun alussa tapahtui iso luottamuksen rikkominen minua kohtaan joukkueen jäsenen taholta.  Tapauksen yksityiskohtia en lähde tähän avaamaan, mutta sen johdosta pelaaja erotettiin joukkueen yhteisellä päätöksellä ja sen päätöksen takana seison sata prosenttisesti. Teko oli hyvin henkilökohtainen loukkaus eikä jatkamien samassa joukkueessa olisi missään tapauksessa olisi ollut mahdollista. Tämä tapauksen haluaisin jättää taakseni ja toivon saavani rauhan sen osalta.

Yllä mainitsemastani tapahtumasta ja aiemmin kertomastani työmäärästä johtuen uuvuin rajusti ja motivaatio yhtään mihinkään oli hyvin vähissä. Tällöin erosin B-junioreiden päävalmentajan tehtävistä tammikuun alussa pelaajien ja vanhempien kritisoitua minua väsymyksestäni. En enää jaksanut selitellä omaa tilannettani.

Helmikuussa vastoinkäymiset jatkuivat. Polvestani repesi kierukka ottelussa Ponovoa vastaan ja leikkauspöytä kutsui neljättä kertaa reiluun pariin vuoteen. Masensi. Sieltäkin noustiin ylös parin ystävän ja perheen avulla. Samalla joukkueen vastoinkäymiset monikertaistuivat. Poissaolijoiden listalle lisättiin itseni lisäksi Jani Laakkonen, Miika Hölsä ja aiemmin jo armeijaan lähtenyt Roope Behm.

Kauden lopulla päätimme hoitaa sarjapaikkamme ilman karsintoja. Ykköskenttämme Könösen ja Joonatan Partasen johdolla kannatteli meitä niin Hatsina- kuin Heinola-otteluissa. Voitto Troopersista olisi varmistanut suoran säilymisen. Tatu Könösen loukkaantuminen ottelun ensimmäisessä erässä lamaannutti kaikki. Könönen, sarjan parhaana pelaajana, oli kannatellut meitä aiemmin ja henkinen kolaus näkyi välittömästi tulostaululla. Ottelu hävittiin ja karsinnat kutsuivat. Surullisinta oli Top Teamin oman juniorin ilkkuminen tappiolle sosiaalisessa mediassa.

Karsintojen alkaessa alkukaudella jo ilmennyt asenne ryöpsähti silmille. Pelaajat jäivät otteluista pois tyytymättöminä aiemmin saamaansa peliaikaan, kun jahtasimme suoraa säilymistä ja parhaat pelasivat niin paljon kuin halusivat. Liian pitkään loukkaantumislistan ja tämän asenteen vuoksi jännitimme saisimmeko edes kahta kentällistä kuolemanpeleihin. Päätin itse hävityn ensimmäisen pelin jälkeen hoitaa vielä puolikuntoisen polveni siihen kuntoon, että tulen vaikka itse varmistamaan säilymisen kakkosdivarissa. Sellaista tarinaa ei kuitenkaan saatu kirjoittaa ja 25.3 Kouvolassa summeri soitti Top Teamin pitkän matkan kakkosdivisioonassa päättyneeksi. Mitään ei jäänyt omaan bensatankkiini jäljelle ja tulos on kaikkien nähtävillä.

Positiivisena kaudesta jäi käteen monen pelaajan valtava kehitysharppaus. Jokainen edelliskaudella 5.divisioonassa pelannut pelaaja oli suuren haasteen edessä, mutta annan valmentajana kaikille erinomaisen arvosanan. Valtaosa kokemattomista pelaajista kasvoi päteviksi kakkosdivari pelaajiksi, joskin ratkaisijan rooliin on vielä luonnollisesti hieman matkaa. Moni kautensa pienessä roolissa aloittanut pelaaja nousi kärkikenttiin poissaolojen myötä ja kantoi vastuuta upeasti isoilla hetkillä. Iso kiitos myös kaikille junioreille ketkä olivat mukana tällä kaudella ja erityisesti niille jotka olivat mukana kauden viimeisessä ottelussa Kouvolassa. Peräti 7 mukana olleista pelaajista oli syntynyt 2000-luvun puolella.

Moni pelaaja kasvoi kauden aikana nimenomaan valmiiksi pelaajiksi kakkosdivisioonaan. Tähän näen yhtenä syynä kaudella toteutetun harjoittelufilosofian. Emme käyttäneet aikaa juuri ollenkaan drilleihin, vaan keskityimme luomaan pelaajille pelissä tapahtuvia ympäristöjä erilaisten pienpelien ja variaatioiden kautta. Uskon tämän valmistaneen monia pelaamaan otteluissa, vaikkei tuloksenteko vielä onnistunut.  

Kauden saldoksi jäi voitot kaikista muista joukkueista paitsi pudotuspeleihin edenneistä neljästä kärkijoukkueesta. Heinola kaatui niin kotona kuin vieraissa. Suoritus oli lähtökohdat huomioon ottaen mielestäni vähintään kohtuullinen, mutta tämän kauden todella tasaisessa sarjassa ei kantanut nähtyä sijoitusta pidemmälle. Kaikissa peleissä taisteltiin ja haastettiin tosissaan niin itseämme kuin vastustajaa.

Ei tullut nappionnistumista, mutta en koe myöskään tarvetta hävetä mitään mitä tämän lähes vuoden ajanjaksolla on tapahtunut. Paljon sain tehdä yhteistyötä hienojen ihmisten kanssa, jotka sydämestään halusivat auttaa ja tukea meitä tässä projektissa, valtavan suuri kiitos teille kaikille, tiedätte keitä olette!

Tähänkään raporttiin on mahdotonta saada murto-osaa enempää kaikesta mitä kaudella on tapahtunut. Tulos on mikä on ja siksi päällimmäisenä kaudesta jäi mieleen pettymys. Toivon, että Top Teamin tarina jatkuu vielä! 

 

Viljam Partanen

Päävalmentaja & joukkueenjohtaja

Top Team