Tulosta tuplapeleistä

29.11.2023

25-26.11 Edustus käväisi toisella tuplapeliviikonlopulla Etelä-Suomessa. Edellisen reissun pölyt oli jo pyyhitty ja uudella innolla lähdettiin haastamaan vauhdikkaita vastustajia. Lauantaina tutustuttiin Siuntion uudehkoihin halleihin ja puuhamieheen, joka hoiti lähes kaikki rutiinit kahvion avaamisesta järkkärin hommiin. Oli kuulemma ollut aikoinaan perustamassakin S.S.Stormia. Kotijoukkue oli äskettäin pelannut itsensä kahdeksan parhaan joukkoon Suomen cupissa, joten helppoa peliä ei ollut tiedossa.

Edari oli kuitenkin hyvin hereillä heti ottelun alussa ja siirtyi kolmen maalin johtoon kahdeksan pelatun minuutin jälkeen. Sen jälkeen vääntö tasaantui ja erätauolle päästiin lukemista 2 - 3.

Toisenkin erän alku oli Topin ja tilannteeksi 2 - 5. Tässä kohtaa näytti pelottavan hyvältä. Taitava kotijoukkue kuitenkin kuroi taas etumatkan umpeen ja kolmanteen erään mentiin tasalukemissa 5 - 5.

KOlmannen erän ainoa pöytäkirjamerkintä kirjattiin vieraiden maalina ja ottelu päättyi 6 - 5. Hyvä ja vauhdikas ottelu molemmilta.

Sunnuntaina keula kohti Helsinkiä ja AC Myllypuron hallia. 12.30 pallo laitettiin liikkeelle Hawkin kotikentällä ja tasaista vääntöä riitti loppuun asti. Ottelu venyi tiukkana aina jatkoajalle, jossa keltamustat varmistivat kaksi pistettä kotimatkalle. Tärkeät pisteet, sillä keskikastissa on tällä hetkellä tiukkaa ja tavoitteena on tällä kaudella pyrkiä jatkamaan Suomisarjassa myös ensi kaudella.

Edustuksen seuraava ottelu on vieraspeli Susia vastaan Kuusankoskella 10.12. ja kotona kamppaillaan 14.12. Welhoja vastaan.

28.01.2025Opintomatka Etelä-Suomeen
15.01.202518.1. Liikuntahallilla Edustus vs Oilers
15.01.2025Tiukka tappio ToTelle
10.01.2025Edustuksen vuosi käyntiin kotipelillä lauantaina klo 14.00
31.12.2024Hyvää alkavaa vuotta ja kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille tv EDUSTUS!!
24.11.2024Kolmannen erän kankeutta Kouvolassa
17.11.2024Tiukka taistelu toi yhden pisteen Edustukselle
14.11.2024Edustus vastaan Loviisan Tor lauantaina 16.11. klo 16.00
14.11.2024Naisille pelivuoro Talvisalon koululle keskiviikkoisin 18.30 - 19.30
04.11.2024Tuplaviikonlopusta voitto ja tappio

Siirry arkistoon »