Seuran sisäinen 2. divisioonan ottelu päättyi Edustuksen selvään voittoon

01.10.2022

Lauantaina lähes täysi Liikuntahallin yleisö seurasi Edustuksen ja Starsin välistä sarjakauden avausta, josta ei maaleja puuttunut. Ensimmäinen erä oli tasaista ja tunnustelevaa peliä niin kuin kauden ensimmäiset pelit yleensä ovat. Molemmat puolustivat tiivisti eikä paikkoja auennut kummallekaan joukkueelle. Starsin maalissa Jarkko Paappanen otti monta hyvää torjuntaa. Erä päättyi lukemiin 1 - 0.

Toiseen erään Edustus lisäsi vauhtia ja tulosta syntyi. Valmennus painotti nöyrää peliä ja joukkue vastasi noudattamalla kiitettävästi ohjeita. Erä Edustukselle 7 - 0 ja tauolle lähdettiin lukemista 8 - 1. Santtu Tuovinen Edustuksen maalissa torjui Oskari Savolaisen suorittaman rangaistuslaukauksen.

Kolmannessa erässä Starsin vaikeudet Edustuksen liukasliikkeisten kärkimiesten pysäyttämiseksi jatkuivat ja maaleja tuli vielä neljä. Summerin soidessa taululla oli lukemat  12 - 1. Vielä kerran joukkueet kohtaavat 17.12. Starsin isännöimässä ottelussa. Joukkueittensa parhaina palkittiin Edustukselta Juho Anttonen ja Starsilta Werneri Turunen. 

Kauden tehokkaasti aloittivat Tatu Saariniva (2+2), Elmeri Saukkonen (2+1), Eetu Ahokas (2+0), Juho Anttonen (2+0), Roni Paajanen (1+1), Kaapo Niemelä (1+1), Samu Ikonen (0+2), Rasmus Pasanen (1+0), Tuomas Hirn (1+0), Timo Käck (0+1), Santeri Nyrhinen (0+1), Samuli Hirn (0+1)

17.05.2023Edustuksen valmistautuminen tulevaan sarjakauteen alkanut
03.04.2023Top Team Edustus Suomi-sarjaan!!!
01.04.2023Top Team Edustukselle ensimmäinen kiinnitys sarjanousuun
30.03.2023Edustuksen Suomi-sarjan karsintaottelut varmistuneet
25.03.2023Edustus lohkomestariksi ja kotietu Suomi-sarjan nousukarsintaan
24.03.2023Finaalisarjan ensimmäinen ottelu Top Team Edustukselle
20.03.2023Edustukselle toinen voitto Löysätemposta ja paikka finaaliin sekä nousukarsintoihin
17.03.2023Edustukselle voitto ensimmäisessä välieräottelussa
13.03.2023Edustus aloittaa välierät kotona torstaina16.3. klo 18.30
11.03.20232. divisioonan runkosarjan viimeisistä otteluista Savonlinnaan voitto ja tappio

Siirry arkistoon »