Viikonloppuna Edustukselle tappio kotona ja voitto vieraissa.

21.03.2022

Tiiviin pelirupeaman kaksi ensimmäistä koitosta käytiin viikonloppuna ja Liikuntahallilla lauantaina Edustus aloitti hyvin johtaen ensimmäisen erän jälkeen 3 - 1. Kaksi seuraavaa erää kirjattiin karvaustaan nostaneelle Pelicansille ja ottelun lopputulos 3 - 8. Isokokoinen ja vauhdikas vastustaja otti tilan ja liikkeen pois Edustuksen nuorelta porukalta. Jos kohtaamme vielä, pitää peliä parantaa jonkin verran. Santtu oli maalissa mies paikallaan.

Sunnuntaina matkattiin Kouvolaan Klubin vieraaksi Mansikka-ahon liikuntahallille. Tasaista punnertamista ensimmäiset kaksi erää, kunnes kolmannessa Edustus sai pelin kulkemaan taitotasonsa mukaisesti ja tehokas erän alku toi pisteet loppulukemin 6 - 11. Erän lopulla Jere Raninen teki ensimmäisen maalinsa aikuisten sarjassa. Rami Heiskanen suoriutui maalilla hyvin ja torjui monta tekopaikkaa ja yhden rankkarin. Klubin tehomies oli Topin junnuissakin pelannut taituri Lauri Turunen, joka viimeisteli neljä Klubin maaleista.

Keskiviikkona 23.3. Liikuntahallille saapuu Edustuksen vieraaksi SBS Hamina. Vielä pitäisi saada muutama piste, jotta sarjapaikka runkosarjan lopussa olisi varmuudella neljän joukossa. Tervetuloa kannustamaan Edustusta klo 19.00 alkavaan otteluun!!

29.11.2023Tulosta tuplapeleistä
18.11.2023Edustuksen kuusi päivää, kolme ottelua ja kolme pistettä
04.11.2023Voittojen päivä miesten joukkueilla
30.10.2023Pisteet tiukan taistelun jälkeen Helsinkiin
23.10.2023Tasaista taistoa Imatralla 18.10.
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
09.10.2023SCH ratkaisi kolmannessa erässä ja vei pisteet Hyvinkäälle
26.09.2023Seuran sääntömääräinen vuosikokous 10.10. klo 18
26.09.2023Edustukselle taisteluvoitto Kuopiossa
17.09.2023Edustukselle voitto sarjakauden avauksessa

Siirry arkistoon »