C1-poikien hyvää yritystä ei palkittu sarjapisteillä

20.11.2017

Se tunne, kun ollaan lähellä, muttei kuitenkaan ihan siinä. Kun pallot kolisevat tolppiin tai menevät vain hitusen maalin ohi tai yli. Kun voitetaan laukaukset, muttei otteluita. Kun jo ennestään pienestä joukkueesta on aina muutama pelaaja pelikyvytön tai puolikuntoinen. Kun taistellaan viimeiseen hikipisaraan, mutta poistutaan kentältä tappion kärsineinä.
     Sen tunteen C1-pojat ovat saaneet kokea jo kuusi kertaa kauden seitsemän divaripelin aikana. Välillä on ollut tietysti syytä katsoa myös peiliin. On ollut vikaa keskittymisessä, asenteessa tai joukkuepelaamisessa. Sitten ollaan istuttu pitkissä palavereissa pohtimassa, kuinka valmentajan perään kuuluttama keltainen sydän alkaisi taas sykkiä niin voimakkaasti, että palkintona olisi kokemusten lisäksi myös sarjapisteitä.
     Sunnuntain Josba-pelissä tuo sydän sykki jo varsin voimallisesti, mutta paraskaan yrittäminen ei vain riittänyt, kun vastassa oli lähes neljä kentällistä liukkaasti liikkuvia joensuulaisia. Kaksi erää pysyttiin hyvin mukana, mutta kolmannen erän pikkuvirheet ja väsyminen kostautuivat takaiskuina, joista ei enää toivuttu. Niinpä päätöserän alun lupaava 4-5-tilanne karkasi karuiksi 5-11-loppulukemiksi ja pisteet matkasivat Joensuuhun.
     Tappiosta huolimatta joukkue voi olla ylpeä siitä, että nyt menestyminen ei jäänyt ainakaan yrittämisestä kiinni. Seuraavan kerran sisua ja taistelutahtoa testataan tulevan viikonlopun Turku-Tampere kiertueella, jonka aikana kohdataan SBS Wirmo/SBS Masku Mynämäeltä sekä Classic Tampereelta.
     Josba-pelissä tehokkaita olivat:
     Kaapo Niemelä 3+1, Elmeri Hietanen 1+0, Eetu Niskala 1+0, Eetu Ahokas 0+1
20.02.2018B-pojille Mikkelistä tappio ja voitto
12.02.2018Vajaamiehiset C1-pojat taipuivat Welhoille
05.02.2018C1-pojat taistelivat pisteet SPV:ltä
29.01.2018B-pojille voitto ja tappio Lahdessa
29.01.2018Lyseon lukion kilpaurheilulinjan infotilaisuus 9.lk huoltajille
28.01.2018C1-poikien voittoputki jatkui Espoossa
26.01.2018Jojojen ja valmentajien palaveri
21.01.2018C1-poikien ykköskenttä liekeissä NST:tä vastaan
07.01.2018C1-pojat avasivat divarin kevätkauden voitolla
27.12.2017C1-poikien Eetu Ahokas jatkoon 02-poikien Maajoukkuetiellä

Siirry arkistoon »