Edustus - PoNoVo (9 - 8)

Aika: 12.3.2015 18.30
Paikka: OKL-halli Savonlinna
Sarja: 2. divisioonan Play off


Top Team tarrautui niukkkaakin niukemmin kiinni jatkopaikkaan salibandyn 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon play offeissa kaatamalla vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen PoNoVon lukemin 9-8. Kaksi varsin erilaisella taktiikalla ollutta joukkuetta tarjosi todellisen maali-iloittelun OKL-hallilla torstai-iltana.

-Peli oli ainakin alkuun varovaista ja tarkkaa. Missään vaiheessa ei tuntunut, että ois ollu hätä pelin kulusta, kertasi kahdesti tärkeään paikkaan osunut Top Teamin kapteeni Kimmo Höglund ottelun kulkua.

top_team_-_ponovo_play_off_1.jpgOttelu kulkikin isäntien tahdissa ensimmäisen erän, mutta toisessa PoNoVo tuli pikkuhiljaa mukaan otteluun ja tarjosikin yleisölle jännitystä koko rahan edestä.

Ottelusta tuli todellinen jännitysnäytelmä PoNoVon siirtyessä ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 54.45. Höglundin tasoitus ja hetkeä myöhemmin Matias Palmin sivaltama johtomaali siivitti kuitenkin isännät tärkeään kotivoittoon, jonka ansiosta ottelusarjan kotietu säilyi Top Teamilla.

Jotain ottelun kulusta ja PoNoVon oivallisesta hyökkäypelaamisesta kertoo maalivahtien torjunnat, jotka olivat Top Team Miikka Behm 30 ja PoNoVo Jari Karhu 13, Top Teamin hallitessa palloa vastustajaansa enemmän.

Ensimmäisen play off-ottelun taso ei noussut aivan odotetulle tasolle, mutta siitä huolimatta Höglund oli varsin tyytyväinen ottelun antiin.

top_team_-_ponovo_play_off_006.jpg- Pleijarit näky ehkä just varovaisuutena ja että ylimääräinen sähläys ja höntyily puuttui, vaikka virheitä tuli molemmille joukkueille ehkä normaalii enemmän. Omaan peliin oon ihan tyytyväinen, onnistumiset tuli tärkeään paikkaan, jätkiltä hyvät syötöt ja viimeistelyki onnistu.

Play off-sarja jatkuu lauantaina Lappeenrannassa ja tarvittaessa joukkueet ottavat vielä kertaalleen yhteen sunnuntaina OKL-hallilla. Mahdollinen kolmas ottelu alkaa klo 17.00.

Lue myös Itä-Savon raportti ottelusta ja vilkaise ottelupöytäkirjasta ottelun tarkempi kulku.

-Petri Punnonen-

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
8 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
9 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
9 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
9 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Tonder Antti
Hyökkääjä
6Anttila Mika
Hyökkääjä
7Ahokas Aleksi
Hyökkääjä
8Pietilainen Jaro
Puolustaja
9Laakkonen Jani
Hyökkääjä
17Pietilä Samu
Hyökkääjä
25Höglund Kimmo, (C), Forest Saimaa
Hyökkääjä
30Tomi Pitkänen
Puolustaja
33Eetu Juuti
Puolustaja
36Palm Matias
Hyökkääjä
42Herranen Heikki, Rakennusliike AsLa
Puolustaja
44Hirn Samuli, (A), P.Konnu
Hyökkääjä
50Niemi Mikko
Maalivahti
54Auravuo Tuomo, Savonlinnan Saneerauspalvelu, Forest Saimaa
Puolustaja
56Käck Timo
Puolustaja
65Behm Miikka
Maalivahti
77Ruotsalainen Teemu
Hyökkääjä
87Kärki Aapo
Puolustaja
98Behm Roope
Hyökkääjä
-Ahokas Janne
Huoltaja
-Karhula Juho
Hyökkääjä
-Leinonen Toni
Valmentaja