Edustus - Sudet (17 - 4)

Aika: 29.1.2015 18.30
Paikka: OKL-halli Savonlinna
Sarja: 2. divisioona, Kaakkois-Suomi


Top Teamin ei tarvinnut paljoa pelätä petolauman vierailua uuden valaistuksen saaneelle OKL-hallille. Tylsin hampain matkassa ollut Sudet poistui yön pimeyteen 17-4 tappion kärsineenä.

Ottelun aluksi vietettiin jo toistamiseen tällä kaudella hiljaista hetkeä, tällä kertaa pois nukkuneen Toni Leinosen muistoa kunnioittaen. Surunauhoin varustautunut Top Team kunnioitti Leinosta mitä hienoimmalla tavalla, tarjoamalla todellista maali-iloitteluviihdettä runsaslukuiselle kotiyleisölle.

tt-sudet_004.jpgItse ottelu alkoi isäntien täydellisellä hallinnalla, jossa vieraiden osaksi jäi kyykkiä oman maalin edustalla ja antaa isäntien viedä ottelua 100-0. Seitsemän peliminuutin jälkeen pallo oli pelattu mitä näyttävämpien sommitelmien päätteeksi vieraiden verkkoon kolmesti ja Sudet oli kesy petolauma keltamustien käsittelyssä. Loppujen lopuksi ensimmäiselle tauolle poistuttiin 5-1 lukemista.

Toinen erä oli totutusti vaikea isännille. Sudet hivuttautuivat pikku hiljaa kahden maalin päähän, ennen kuin Toppi heräsi horroksesta erän lopulla. Kolme nopeaa maalia katkaisi vieraiden pyristelyn ja kolmas erä olikin silkkaa susilauman nylkemistä Topin onnistuttua maalinteossa peräti 9 kertaa.

tt-sudet_009.jpgSavonlinnalaisittain oli iloista huomata, kuinka laajalla rintamalla isännät saivat onnistumisia aikaiseksi. Kun totutusti kakkoskenttä on ollut varsin näyttävässä roolissa, niin torstaina selkeästi erottui ykkösen lisäksi edukseen kolmonen. Toki kakkonenkin onnistui iltapuhteessaan Matias Palmin hattutempun arvoisesti sekä Teemu Ruotsalaisen ja Tomi Pitkäsen maalein. Kaiken kaikkiaan vain kaksi kenttäpelaajaa jäi ilman tehopisteitä illan ottelussa. Maalinsuulla Mikko Niemi poimi kaikki, mitä poimittavissa oli ja näytti, että ainakaan maalivahtipeliin ei Top Teamin karsintaottelut tule kaatumaan.

Lue myös Itä-Savon otteluraportti sekä katso ottelupöytäkirjasta, kuinka ottelu eteni.

Seuraavaksi Top Team matkustaa Heinolaan SB Heinolan vieraaksi 5. helmikuuta.

-Petri Punnonen-

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
8 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
9 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
10 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
11 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
12 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
13 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
14 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
15 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
16 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
17 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
17 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
17 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
17 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
17 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Tonder Antti
Hyökkääjä
6Anttila Mika
Hyökkääjä
7Ahokas Aleksi
Hyökkääjä
8Pietilainen Jaro
Puolustaja
9Laakkonen Jani
Hyökkääjä
17Pietilä Samu
Hyökkääjä
25Höglund Kimmo, (C), Forest Saimaa
Hyökkääjä
30Tomi Pitkänen
Puolustaja
33Eetu Juuti
Puolustaja
36Palm Matias
Hyökkääjä
42Herranen Heikki, Rakennusliike AsLa
Puolustaja
44Hirn Samuli, (A), P.Konnu
Hyökkääjä
50Niemi Mikko
Maalivahti
54Auravuo Tuomo, Savonlinnan Saneerauspalvelu, Forest Saimaa
Puolustaja
56Käck Timo
Puolustaja
65Behm Miikka
Maalivahti
77Ruotsalainen Teemu
Hyökkääjä
87Kärki Aapo
Puolustaja
98Behm Roope
Hyökkääjä
-Ahokas Janne
Huoltaja
-Karhula Juho
Hyökkääjä
-Leinonen Toni
Valmentaja