Mäkeä laskien huipulle?

01.11.2018

Top Teamin nuorisokaartista tietä Edustuksen runkomiehistöön kovalla työllä raivaavat Eetut, Niskala ja Ahokas kuuluvat molemmat lahjakkaisiin sisarussarjoihin ja sitä kautta ovat tuttuja seurattavia paikalliselle salibandykansalle. Kummatkin lahjakkaista pelaajista ovat aloittaneet pelaajauransa jo vuosikausia sitten seuran perustajajäsenen Mika Hietasen ammattitaitoisessa valmennuksessa ja nyt heillä on käsillä harppaus isompiin ympyröihin ja aikuisten otteluihin.

Harjoittelukulttuurin omaksuneet nuoret nauttivat tilanteesta ja ovatkin osoittaneet kauden kahdessa ensimmäisessä turnauksessa pärjäävänsä myös aikuisten sarjoissa.

Eetu_Ahokas.JPG- Hyvältä, oikeasti hyvältä! Ollaan päästy ns. isompiin kenttiin pelaamaan ja vastuuta on tullut sitä kautta. Saamme vastaamme fyysisiä vastustajia ja hyvin ollaan pärjätty heidänkin kanssa, kiteyttää Ahokas tuntojaan ensimmäisistä aikuisten sarjan otteluista.

Niskala pelaa Edustuksen lisäksi myös B-junioreiden otteluita ja tiukat aikataulut eivät ole alkukaudesta sotkeneet nuoren miehen elämää.

- Nyt meno muuttuu junnuissa. Varmaan rupeaa tuntumaan meno rankemmalta, mutta tähän asti ei jalka ole vielä painanut, karismaattinen Niskala pohtii.

Hänen karismaattisuus on herättänyt keskustelua kentän ulkopuolellakin, joten lienee aika ottaa selvää, mistä se oikein kumpuaa?

- Tää on vaikee kysymys, oikeesti vaikee! Mistä tällaisia kysymyksiä oikein kumpuaa? En tiijä, haluan vaan, että kaikki tykkäis miusta, ettei olis vihamiehiä, hiukan punastunut Niskala pohtii pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Meno nuorilla miehenaluilla on kaukalossa kova, mutta kumpikaan heistä ei tunnusta, että heitä tunnettaisiin kaduilla. Niinpä he saavat elää aivan normaalia nuorten elämää. Mutta tähän on varmasti tulossa muutos, mikäli heidän haaveensa toteutuvat. Kumpikin nimittäin tähtää ensin Salibandyliigaan ja sitä kautta maajoukkueeseen. Tavoite on kova, mutta kovaan työntekoon uskovat mailataiturit tietävät, kuinka haaveet toteutetaan. Kummallakin kun on lähipiirissä menestyviä sisaruksia, joiden edesottamuksia heidän on helppo seurata.

Niskalan_Eetu.JPG- Kun nuorena valitsimme lajiksemme juuri salibandyn, ei sitä miettinyt sisarusten harrastamista, mutta nyt on kyllä olemme ottaneet motivaatiota sisaruksiltamme, pohtivat Eetut yhteen ääneen.

Samalla he jakavat vuolaasti kiitosta vanhemmilleen, jotka ovat olleet vahvasti mukana lastensa harrastuksissa ja ovatkin tuttuja näkyjä niin kotiotteluissa, kuin vieraskentilläkin.

Lopuksi on aika antaa vapaa sana lukijoille, faneille ja yleisölle:

Eetu Niskala: Tupa täyteen!

Eetu Ahokas: Kannattaa tulla katsomaan, kun Karttusen poika näyttää taitojaan!

Niin… Jos peli kulkee kentällä, niin kentän ulkopuolella herrojen suurta mielenkiintoa herättää liukumäet. Mutta, missä on ne parhaat mäet?

- Mie niin tiijän tään kysymyksen taustat! Varmaan Kesämaassa, päättää Niskala haastattelutuokion ja herrat häviävät illan pimeyteen alkulämpöjä hakemaan.

Eetu Ahokas #70

Hyökkääjä, kätisyys left
Otteluita 4, joissa tehot 3+2=5, 0 jäähyminuuttia

Eetu Niskala #92

Puolustaja, kätisyys left
Otteluita 3, joissa tehot 1+2=3, 0 jäähyminuuttia
B-junioreissa 6 ottelua, 4+6=10, 2 min.

-Petri Punnonen-

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta
22.12.2023Top Team toivottaa kaikille urheilun ystäville rauhaisaa joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2024
12.12.2023Torstaina 14.12. Savonlinnaan saapuu sarjakärki Welhot Kuopiosta
12.12.2023Edustuksen voitokas Kouvolan reissu: Susi kaadettu
29.11.2023Tulosta tuplapeleistä
18.11.2023Edustuksen kuusi päivää, kolme ottelua ja kolme pistettä
04.11.2023Voittojen päivä miesten joukkueilla
30.10.2023Pisteet tiukan taistelun jälkeen Helsinkiin
23.10.2023Tasaista taistoa Imatralla 18.10.
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
09.10.2023SCH ratkaisi kolmannessa erässä ja vei pisteet Hyvinkäälle
26.09.2023Seuran sääntömääräinen vuosikokous 10.10. klo 18
26.09.2023Edustukselle taisteluvoitto Kuopiossa
17.09.2023Edustukselle voitto sarjakauden avauksessa
11.09.2023Suomen cupin pelit päätökseen
02.09.2023Edustus matkaa Lahteen 9.9.
30.08.2023P11-joukkue aloittaa toimintansa
27.08.2023Edustus jatkoon Suomencupissa
16.08.2023Edustuksen kotiottelut ovat varmistuneet
09.08.2023Edustuksen Suomencupin pelit alkavat kotona 26.8.
06.08.2023Edustus valmistautuu alkavaan kauteen ja Suomen cupin peleihin
23.06.2023Edustus valmistautuu kohti uutta kautta
17.05.2023Edustuksen valmistautuminen tulevaan sarjakauteen alkanut
03.04.2023Top Team Edustus Suomi-sarjaan!!!
01.04.2023Top Team Edustukselle ensimmäinen kiinnitys sarjanousuun
30.03.2023Edustuksen Suomi-sarjan karsintaottelut varmistuneet
25.03.2023Edustus lohkomestariksi ja kotietu Suomi-sarjan nousukarsintaan
24.03.2023Finaalisarjan ensimmäinen ottelu Top Team Edustukselle
20.03.2023Edustukselle toinen voitto Löysätemposta ja paikka finaaliin sekä nousukarsintoihin
17.03.2023Edustukselle voitto ensimmäisessä välieräottelussa
13.03.2023Edustus aloittaa välierät kotona torstaina16.3. klo 18.30
11.03.20232. divisioonan runkosarjan viimeisistä otteluista Savonlinnaan voitto ja tappio
06.03.2023Liikuntahallin kotiotteluista tappio ja voitto
27.02.2023P16-pojilla voitokas kotiturnaus
18.02.2023Top Teamin miesten vieraspeleistä tappio ja voitto
11.02.2023Top Teamilla viikonlopun saldona tappio ja voitto
06.02.2023Viikonlopun saldona Top Teamille tappio ja voitto
22.01.2023Top Teamilla voitokas viikonloppu
15.01.2023Stars Sysmässä lauantaina ja P13 kotona sunnuntaina
14.01.2023Edustus myötätuulessa
07.01.2023Top Teamilla tuloksekas viikonloppu
19.12.2022Seuran sisäinen kamppailu Edustukselle 17 - 3
12.12.2022Tärkeä kotivoitto Edustukselle, Stars hoiti myös oman ottelunsa voitokkaasti
05.12.2022Edustukselle yksi piste Vierumäeltä.
20.11.202220.11. klo 18.00 Top Team Edustus vs Saipa Akatemia
14.11.2022Kohtuullisen kova KoRe ja junnumenestystä
08.11.2022Top Teamilla kahden voiton lauantai
04.11.2022Lauantaina pelipäivä Liikuntahallilla: kaksi kertaa Top Team
21.10.2022Edustukselle uusi tuttavuus Iitissä lauantaina
17.10.2022Top Teamin joukkueille voittoja ja tappioita viikonloppuna
14.10.2022Seuran sääntömääräinen vuosikokous 28.10. liikuntahallilla
12.10.2022Tyttösäbä alkaa!
10.10.2022Edustuksen voittoisa Sysmän matka
01.10.2022Seuran sisäinen 2. divisioonan ottelu päättyi Edustuksen selvään voittoon
30.09.2022Paikallisottelu lauantaina 1.10.2022
27.09.2022Hyvä taistelu ei riittänyt jatkoon Suomen cupissa
10.09.2022Edustus jatkoon Suomen cupissa
29.08.2022Suomen cupin pelejä Savonlinnaan 10.9.2022
29.08.2022Edustus jatkoon Suomen cupissa
25.08.2022Top Teamin ylimääräinen vuosikokous 8.9. klo 17 liikuntahallilla
23.08.2022Edustuksen pelit alkavat Suomen Cupin otteluilla 28.8.2022
26.07.2022Edustuksen harjoituskausi alkaa täysipainoisesti
20.06.2022Kesän harjoitukset ovat alkaneet
15.05.2022Top Teamin 30 - vuotisjuhlapäivä 14.5.
25.04.2022Seuran 30-vuotisjuhlat liikuntahallilla ja iltajuhla Seurahuoneella
14.04.2022Edustuksen kausi päättyi tiukkaan taisteluun Lahdessa
10.04.2022Edustuksen viikonloppu: häviö Lahdessa, voitto Savonlinnassa
09.04.2022Edustuksella kahden ottelun viikonloppu pudotuspeleissä
03.04.2022Tasainen taistelu Sysmässä
28.03.2022Edustukselle voitto Vierumäeltä
24.03.2022Edustus voitti Haminan keskiviikkona
21.03.2022Viikonloppuna Edustukselle tappio kotona ja voitto vieraissa.
15.03.2022Tuplapelipäivä ja Eastern Star Cheerleaders lauantaina 19.3.
02.03.2022Edustuksen kotipeli 5.3. lauantailta siirtyy!!
18.02.2022Lauantaina aikuiset ja sunnuntai juniorit
13.02.2022Edustuksella voittoisa aloitus keväälle
09.02.2022Edustuksen runkosarjan otteluohjelma keväällä
06.02.20222. DIVARIN PELIT JATKUVAT
24.01.2022Aikuisten harjoitusvuorot jatkuvat Liikuntahallilla
22.01.2022Hallit avautuu
12.01.2022Liikuntahalli kiinni 27.1. saakka
23.12.2021Rauhallista joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2022
19.12.2021Melkoinen ilotulitus Edustuksen ottelussa
17.12.2021Lauantaina 18.12. Edustuksen pelipäivä
27.11.2021Edustukselle toinen peräkkäinen tappio, muitakin otteluita vieraissa.
14.11.2021Top Team II voitokas Mikkelissä
13.11.2021Seuran sisäinen koitos Edustukselle 10 - 5
12.11.2021Lauantaina 13.11. Liikuntahallilla kolme salibandyottelua!!
06.11.2021Edustukselle voitto Mikkelissä
01.11.2021P12 pojilla voittoisa kotiturnaus
30.10.2021Edustukselta tasapainoinen ottelu, Klubi kaatui 17 - 2

Näytä lisää »