Lauantaina leijonia, sunnuntaina lampaita

12.03.2018
Salibandy on laji, jossa hyvän ja huonon päivän ero voi olla yllättävän suuri. Tämän kokivat C1-pojat divarin päätösviikonloppuna, jonka aikana päästiin nauttimaan sekä voiton huumasta että tappion karvaasta kalkista.
     Lähtökohdat jo toiseen peräkkäiseen tuplaviikonloppuun olivat haastavat. Kaksi poikaa oli sairaana, joten rosterissa oli vain 11 pelaajaa. Lisäksi haasteet jatkuivat maalivahtirintamalla, kun joukkue oli saanut siirtoaikojen umpeuduttua tiedon, ettei kumpikaan veskareista olisi käytettävissä divarin viimeisissä peleissä. Maalin suulle oli siis löydettävä joku sarjapelien ulkopuolelta.
      Kymmenien ympäri maata suuntautuneiden viestien ja puhelujen jälkeen maaliin uskaltautui Erkka Naukkarinen Parikkalasta. Vain kolmien treenien jälkeen poika oli kovan paikan edessä, kun hän debytoi elämänsä ensimmäisessä sarjapelissä suoraan divaritasolla. Eikä vastuskaan ollut kevyimmästä päästä, sillä OKL:n parketille asteli pudotuspelipaikkaa tavoitellut suurseura Classic.
     Vaihtopenkillä ja katsomossa saatiinkin hieraista silmiä, kun Naukkarinen pelasi ilmiömäisen avauserän napaten kiinni peräti 14 vetoa. Kun kenttäpelaajat saivat samaan aikaan päälle uskomattoman flown, erätauolle poistuttiin häkellyttävässä 5-0 johdossa. Keltapaitojen maaleista vastasivat Eetu Ahokas kahdesti sekä Rasmus Pasanen, Santeri Nyrhinen ja Kaapo Niemelä kerran.
     Classic on tullut divarissa tunnetuksi siitä, että se kykenee nousemaan reilustakin tappioasemasta. Niin kävi nytkin, kun toiseen erään saapui sisuuntunut joukko tamperelaisia ja 40 peliminuutin jälkeen lukemat olivat enää 7-6 Toppareille. Kotijoukkueen kohtaloksi koituivat mm. riparit, joita ei siivottu pois maalin edestä. Vastustajan maaliin pallon toimitti kahdesti Santeri Nyrhinen.
     Erätauolla valmennus kehotti poikia nauttimaan kauden viimeisestä 20-minuuttisesta kotiyleisön edessä. Samalla heiltä toivottiin räiskyvää ja periksiantamatonta esitystä, ja pelaajat täyttivät toiveen upeasti. Vaikka Classic pääsi erässä kaksi kertaa tasoihin, keltapaidat taistelivat jokaisesta pallosta kuin terrierit suojellen samalla Naukkarisen vartioimaa maalia. Äärettömän jännittävien vaiheiden jälkeen Classic kaatui jo toisen kerran tällä kaudella lukemin 12-10. Maaleja erässä itselleen kirjauttivat Kaapo Niemelä kahdesti sekä Rasmus Pasanen, Eetu Niskala ja Tuukka Mononen kerran.
     Kauan ei voittoa ehditty sulatella, kun varhain sunnuntaiaamuna oli lähtö kohti Espoota Indiansin vieraaksi. Matkaan lähti täsmälleen sama ryhmä kuin lauantaina, ja kun Indians oli kaatunut joulukuisessa kotipelissä, tunnelma oli luottavainen.
     Kaukalossa nähtiin kuitenkin ehkäpä kauden heikoin esitys. Kolme ensimmäistä minuuttia oltiin vielä hyvin mukana pelissä, mutta sen jälkeen alkoi lähes katkeamaton maalisade omaan päähän. Viisikkopuolustaminen ontui pahasti ja Naukkarinen joutui liian kovaan pommitukseen kokemukseensa nähden. Lopulta pallo kaivettiin peräti 20 kertaa omasta maalista ja vain viidesti vastustajan päädystä. Näistä kaksi syntyi Eetu Ahokkaan lavasta Kaapo Niemelän, Santeri Nyrhisen ja Tuukka Monosen vastatessa kolmesta muusta.
      Molemmat viikonlopun vastukset etenivät pudotuspeleihin OLS:in, HIFK:in, Pelicansin ja Welhojen seuraksi Top Teamin jäädessä kuuden pisteen päähän tavoitteestaan. Kausi oli täynnä haasteita mm. maalivahtirintamalla ja myös siksi, ettei oletettuja lisäpelaajia saatu muista seuroista. Siihen nähden lopputulos oli vähintäänkin tyydyttävä, sillä 22 divaripelistä joukkue voitti kahdeksan. Classic ja Loiske Esport kaatuivat kahdesti, Indians, NST, SPV ja SBS Wirmo/Masku kerran. Lisäksi sekaan mahtui muutama varsin niukka tappio.
     13 pelaajan vajaan vuoden mittainen kasvutarina yllätti monet epäilijät ja osoitti, että vaatimattomistakin lähtökohdista voi ponnistaa pitkälle, jos vain tahdonvoimaa riittää. Nyt levätään pari viikkoa ja ryhdytään miettimään sen jälkeen tulevaa. Iso kiitos kaikille joukkueen tukijoille, talkoolaisille ja kannustajille. Ilman teitä tämäkin huikea matka olisi jäänyt tekemättä.
      Viimeisenä viikonloppuna tehopisteitä keräsivät:
      Santeri Nyrhinen 4+4, Eetu Ahokas 4+3, Eetu Niskala 1+4, Kaapo Niemelä 4+0, Rasmus Pasanen 2+1, Tuukka Mononen 2+0, Samu Ikonen 0+1, Veeti Muhonen 0+1
05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta
22.12.2023Top Team toivottaa kaikille urheilun ystäville rauhaisaa joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2024
12.12.2023Torstaina 14.12. Savonlinnaan saapuu sarjakärki Welhot Kuopiosta
12.12.2023Edustuksen voitokas Kouvolan reissu: Susi kaadettu
29.11.2023Tulosta tuplapeleistä
18.11.2023Edustuksen kuusi päivää, kolme ottelua ja kolme pistettä
04.11.2023Voittojen päivä miesten joukkueilla
30.10.2023Pisteet tiukan taistelun jälkeen Helsinkiin
23.10.2023Tasaista taistoa Imatralla 18.10.
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
09.10.2023SCH ratkaisi kolmannessa erässä ja vei pisteet Hyvinkäälle
26.09.2023Seuran sääntömääräinen vuosikokous 10.10. klo 18
26.09.2023Edustukselle taisteluvoitto Kuopiossa
17.09.2023Edustukselle voitto sarjakauden avauksessa
11.09.2023Suomen cupin pelit päätökseen
02.09.2023Edustus matkaa Lahteen 9.9.
30.08.2023P11-joukkue aloittaa toimintansa
27.08.2023Edustus jatkoon Suomencupissa
16.08.2023Edustuksen kotiottelut ovat varmistuneet
09.08.2023Edustuksen Suomencupin pelit alkavat kotona 26.8.
06.08.2023Edustus valmistautuu alkavaan kauteen ja Suomen cupin peleihin
23.06.2023Edustus valmistautuu kohti uutta kautta
17.05.2023Edustuksen valmistautuminen tulevaan sarjakauteen alkanut
03.04.2023Top Team Edustus Suomi-sarjaan!!!
01.04.2023Top Team Edustukselle ensimmäinen kiinnitys sarjanousuun
30.03.2023Edustuksen Suomi-sarjan karsintaottelut varmistuneet
25.03.2023Edustus lohkomestariksi ja kotietu Suomi-sarjan nousukarsintaan
24.03.2023Finaalisarjan ensimmäinen ottelu Top Team Edustukselle
20.03.2023Edustukselle toinen voitto Löysätemposta ja paikka finaaliin sekä nousukarsintoihin
17.03.2023Edustukselle voitto ensimmäisessä välieräottelussa
13.03.2023Edustus aloittaa välierät kotona torstaina16.3. klo 18.30
11.03.20232. divisioonan runkosarjan viimeisistä otteluista Savonlinnaan voitto ja tappio
06.03.2023Liikuntahallin kotiotteluista tappio ja voitto
27.02.2023P16-pojilla voitokas kotiturnaus
18.02.2023Top Teamin miesten vieraspeleistä tappio ja voitto
11.02.2023Top Teamilla viikonlopun saldona tappio ja voitto
06.02.2023Viikonlopun saldona Top Teamille tappio ja voitto
22.01.2023Top Teamilla voitokas viikonloppu
15.01.2023Stars Sysmässä lauantaina ja P13 kotona sunnuntaina
14.01.2023Edustus myötätuulessa
07.01.2023Top Teamilla tuloksekas viikonloppu
19.12.2022Seuran sisäinen kamppailu Edustukselle 17 - 3
12.12.2022Tärkeä kotivoitto Edustukselle, Stars hoiti myös oman ottelunsa voitokkaasti
05.12.2022Edustukselle yksi piste Vierumäeltä.
20.11.202220.11. klo 18.00 Top Team Edustus vs Saipa Akatemia
14.11.2022Kohtuullisen kova KoRe ja junnumenestystä
08.11.2022Top Teamilla kahden voiton lauantai
04.11.2022Lauantaina pelipäivä Liikuntahallilla: kaksi kertaa Top Team
21.10.2022Edustukselle uusi tuttavuus Iitissä lauantaina
17.10.2022Top Teamin joukkueille voittoja ja tappioita viikonloppuna
14.10.2022Seuran sääntömääräinen vuosikokous 28.10. liikuntahallilla
12.10.2022Tyttösäbä alkaa!
10.10.2022Edustuksen voittoisa Sysmän matka
01.10.2022Seuran sisäinen 2. divisioonan ottelu päättyi Edustuksen selvään voittoon
30.09.2022Paikallisottelu lauantaina 1.10.2022
27.09.2022Hyvä taistelu ei riittänyt jatkoon Suomen cupissa
10.09.2022Edustus jatkoon Suomen cupissa
29.08.2022Suomen cupin pelejä Savonlinnaan 10.9.2022
29.08.2022Edustus jatkoon Suomen cupissa
25.08.2022Top Teamin ylimääräinen vuosikokous 8.9. klo 17 liikuntahallilla
23.08.2022Edustuksen pelit alkavat Suomen Cupin otteluilla 28.8.2022
26.07.2022Edustuksen harjoituskausi alkaa täysipainoisesti
20.06.2022Kesän harjoitukset ovat alkaneet
15.05.2022Top Teamin 30 - vuotisjuhlapäivä 14.5.
25.04.2022Seuran 30-vuotisjuhlat liikuntahallilla ja iltajuhla Seurahuoneella
14.04.2022Edustuksen kausi päättyi tiukkaan taisteluun Lahdessa
10.04.2022Edustuksen viikonloppu: häviö Lahdessa, voitto Savonlinnassa
09.04.2022Edustuksella kahden ottelun viikonloppu pudotuspeleissä
03.04.2022Tasainen taistelu Sysmässä
28.03.2022Edustukselle voitto Vierumäeltä
24.03.2022Edustus voitti Haminan keskiviikkona
21.03.2022Viikonloppuna Edustukselle tappio kotona ja voitto vieraissa.
15.03.2022Tuplapelipäivä ja Eastern Star Cheerleaders lauantaina 19.3.
02.03.2022Edustuksen kotipeli 5.3. lauantailta siirtyy!!
18.02.2022Lauantaina aikuiset ja sunnuntai juniorit
13.02.2022Edustuksella voittoisa aloitus keväälle
09.02.2022Edustuksen runkosarjan otteluohjelma keväällä
06.02.20222. DIVARIN PELIT JATKUVAT
24.01.2022Aikuisten harjoitusvuorot jatkuvat Liikuntahallilla
22.01.2022Hallit avautuu
12.01.2022Liikuntahalli kiinni 27.1. saakka
23.12.2021Rauhallista joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2022
19.12.2021Melkoinen ilotulitus Edustuksen ottelussa
17.12.2021Lauantaina 18.12. Edustuksen pelipäivä
27.11.2021Edustukselle toinen peräkkäinen tappio, muitakin otteluita vieraissa.
14.11.2021Top Team II voitokas Mikkelissä
13.11.2021Seuran sisäinen koitos Edustukselle 10 - 5
12.11.2021Lauantaina 13.11. Liikuntahallilla kolme salibandyottelua!!
06.11.2021Edustukselle voitto Mikkelissä
01.11.2021P12 pojilla voittoisa kotiturnaus
30.10.2021Edustukselta tasapainoinen ottelu, Klubi kaatui 17 - 2

Näytä lisää »