Sarjakauden avausvoitto Edustukselle kotona

27.10.2024

Mukava päivä monellakin tavalla: kotivoitto kovasta vastuksesta, seurahistorian nuorin maalintekijä Edustuksessa ja puolustuksen uusi vahvistus oli mies paikallaan.

Otteluun jouduttiin taas lähtemään pienellä rosterilla, kun kentällinen nuoria oli pelaamassa P19 pelejä pohjoisemmassa Suomessa. Väinö puki ensimmäistä kertaa pelipaidan alkaneella kaudella ja P15 pojista tuli Elmo maistamaan aikuisten pelejä. Ja tuntui maistuvan, sillä taitava juniori teki ottelun ensimmäisen maalin johdattaen kotijoukkueen 4 - 1 johtoon ensimmäisen erän jälkeen. Todella hyvä alku otteluun.

Toiseen erään saapui taisteleva Porvoo, joka kavensi tilanteeseen 4 - 3 toisen erän lopuksi. Kolmannessa molemmat joukkueet saivat aikaiseksi onnistuneet rankkarit ja Topin suorituksen teki Tuomas. Kolmanteen erään jäi paljon panosta.

Maaleja tehtiin vuorovedoin ja Edustuksen johto kesti loppuun asti tuoden tärkeät avauspisteet kauteen lopputuloksella 7 - 6.

Pelit jatkuvat tuplapeleillä tulevana viikonloppuna Lahdessa ja Savonlinnassa, jossa pilli soi aloituksen merkiksi sunnuntaina 3.11. jo klo 12.00 Liikuntahallilla.

#44 Hirn Samuli 1 + 2 = 3
#66 Saukkonen Elmeri 1 + 2 = 3
#12 Saariniva Tatu 2 + 0 = 2
#28 Hirn Tuomas 1 + 1 = 2
#27 Kutvonen Elmo 1 + 0 = 1
#71 Anttonen Juho 1 + 0 = 1
#55 Söderholm Erik 0 + 1 = 1
12.03.2025Edustus kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta kaudesta!
07.03.2025Edustuksen kauden viimeiseen otteluun vapaapääsy
24.02.2025Starsilla menossa hyvä kausi ja mahdollisuus Suomisarjan karsintoihin
24.02.2025Myös P19 pojilla yhteistyötä VarTan kanssa
24.02.2025P15 poikien yhdistelmäjoukkueelle (TopTeam VarTa) upeasti kolmas sija kovassa turnauksessa
24.02.2025Etelä-Suomen reissun tulijaisina kolme pistettä Edustukselle
28.01.2025Opintomatka Etelä-Suomeen
15.01.202518.1. Liikuntahallilla Edustus vs Oilers
15.01.2025Tiukka tappio ToTelle
10.01.2025Edustuksen vuosi käyntiin kotipelillä lauantaina klo 14.00

Siirry arkistoon »