Edustuksen pelit jatkuvat kotona 27.10. klo 14.0022.10.2024
Kausi on alkanut hiukan nahkeasti, mutta harjoituksissa on kulkenut päivä päivältä paremmin. Puolustusta vahvistamaan on tullut Väinö Rantala, jonka joukkuetaustasta löytyy mm. KoRe Kotkasta. Viimeisin peli Blackbirdsiä vastaan kulki aaltoillen ja kertaalleen Toppi kävi johdossakin, mutta kolmannen erän taistelu ei kuitenkaan riittänyt pisteille asti. Vajaalla kolmella kentällä on haasteellista pärjätä Suomisarjassa. Pelaajien vähyys johtui otteluiden päällekkäisyyksistä, koska nuorisoketju oli omassa pelissään. Sama ongelma toistuu valitettavasti muutaman kerran kaudessa. Kolmannessa erässä keravalaiset iskivät tehokkaasti kuusi kertaa laittaen pari viimeistä tyhjiin ja lopputulos 8 - 13. Parannettavaa jäi. Tulevana sunnuntaina vastus ei juurikaan helpotu, PSS Porvoosta saapuu Liikuntahallille. Tehokkaina olivat
|