Edustus jatkaa tehokasta alkukauttaan, Elmeri Saukkonen kapelimestarina

09.10.2021

Kun isokokoinen ja runsaasti kokemusta omaava vastustaja BB-88 asettui kaukalossa nuorta Edustusta vastaan, oli tunnelma odottava ja hiukan kutkuttava. Ensimmäinen erä olikin tiukka ja hiukan tunnusteleva. Vastustaja siirtyi johtoon erän alkupuolella, mutta erätauolle lähdettiin Edustuksen johtaessa 2 - 1.

Mutta sitten tapahtui jotain: Elmeri Saukkonen laittoi pelimoodin päälle ja tulosta alkoi syntyä. Taituri laittoi pallon vastustajan maaliin peräti neljä kertaa toisen erän aikana ja eroa alkoi tulla. Toiselle erätauolle päästiin lukemissa 8 - 2.

Ilmeisesti kookkaan vastustajan jalka alkoi painaa kolmannessa erässä, sillä Edustus laittoi pallon pömpeliin vielä peräti yhdeksän kertaa ja Saukkosen lisäksi Kaapo Niemelän vedot alkoivat löytää lentoratansa verkon perille. Samuli Hirn antoi kaksikolle tulitukea mm. pistämällä rankkarin sisään ja näin lopputulos oli melkoisen vakuuttava lukemin 17 - 2.

Edustus on nyt tehnyt kolmessa ottelussa huimat 41 maalia ja omiin on mennyt vain 10. Tästä kiitokset tänäänkin hienosti maalia vahtineelle Santtu Tuoviselle.

Maalijuhlissa urakoivat: Elmeri Saukkonen (8+1), Kaapo Niemelä (5+0), Samuli Hirn (2+4), Tuomas Hirn (1+5), Rasmus Pasanen (1+0), Eetu Ahokas (0+2) ja Tatu Saariniva (0+1)

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »