Edustus taisteli voiton Imatralla

21.11.2020

Perjantai-iltana pelattiin jälleen vauhdikas ja runsasmaalinen 2. divarin peli. Kotijoukkue Voima sai loistavan lähdön peliin tekemällä neljään ja puoleen minuuttiin kolme maalia. Taisi vielä matka painaa Edustuksen jaloissa ja maalin eteen jäi liikaa tilaa vastustajan laukauksille. Pelataan, sanoi valmentaja ja pojat pelasivat tehden seuraavat viisi maalia ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Edustuksen maalin johdossa 4 - 5.

Toisen erän alussa taisivat jalat jäädä koppiin, sillä Voima rankaisi kolmella maalilla reilussa kymmenessä minuutissa Edustuksen tehdessä yhden, joten toiselle erätauolle lähdettiin Voiman johtaessa 7 - 6. Toisessa erässä nähtiin erikoinen tilanne, kun vastustajan pelaaja heitti pallon kaukalosta ja se osui Edustuksen pelaajaa päähän: 5 + 20 + pelirangaistus. Teko ei ollut tahallinen, mutta sääntöjä piti tuomarin noudattaa. Valitettavasti tuon rangaistuksen aikana eivät pojat maaleja tehneet. B-poikien Rami Heiskanen oli matkassa turvaamassa maalivahtireserviä ja tutustumassa 2. divarin vauhtiin Santun ollessa Isänmaata turvaamassa.

Kolmannestakaan erästä ei jännitystä puuttunut ja peli oli tasa-tilanteessa 8 - 8 vajaa kaksitoista minuuttia ennen loppua. Liekeissä ollut Jani Laakkonen ratkaisi ottelun ajassa 49.12 ja pisteet matkasivat Savonlinnaan. Vastoin Pääkallossa olleen "varman vinkin" antajan arvausta. Sijoitus on edelleen mukavasti neljän parhaan joukossa.

Seuraava ottelu on 28.11. Liikuntahallilla Saipaa vastaan ja alkaa klo 14.00. Tulkaa jälleen luomaan mukavaa tunnelmaa halliin.

Tilanteita loivat: Jani Laakkonen (4+0), Eetu Ahokas (1+2), Tuomas Hirn (0+3), Samuli Hirn (1+0), Erik Söderholm (1+0), Markus Karttunen (1+0), Eetu Niskala (1+0), Elmeri Hietanen (0+1) ja Lauri Utukka (0+1)

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »