Voitto pitkän kaavan mukaan Edustukselle

14.11.2020

No huh huh, sanoi varmaankin moni Liikuntahallilla ollut katsoja (ja valmentaja) illan ottelusta. Alusta loppuun kesti tasaväkisen ottelun jännitys ja ratkaisu nähtiin vasta rankkareilla.

Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli vauhdikkaassa ja tilanteita vilisevässä koitoksessa Edustukselle 4 - 3. Vääntöä jatkettiin myös toinen erä ja toiselle tauolle lähdettiin lukemista Edustus 7 ja Pelicans 5. Kolmas erä oli yhtä ilotulitusta puolin ja toisin. Pelicans kiri Edustuksen neljän maalin johdon kiinni aivan erän lopulla, välillä ilman maalivahtia pelaten. Jälleen kerran varma voitto näytti sulavan loppuminuuteilla. Reilu minuutti ennen loppuvihellystä vastustaja pakotti kotijoukkueen jatkoajalle, joka ei tuonut ratkaisua suuntaan tai toiseen. Ja rankkareille.

Tämän kauden ensimmäiset rankkarit etenivät tasaisesti. Santun hienoa ratkaisevaa torjuntaa edelsivät Timo Käckin (1), Samuli Hirnin (1), Erik Söderholmin (2), Tuomas Hirnin (1) ja Santeri Nyrhisen (2) onnistuneet suoritukset. Tärkeät kaksi pistettä jäivät Savonlinnaan.

Kuuden ottelun jälkeen Edustuksella on viisi voittoa, yksi tappio ja sarjasijoituksena kolmas sija tällä hetkellä. Viikon päästä pelit jatkuvat Imatralla Voimaa vastaan.

Touhukkaina olivat Timo Käck (2+0), Samuli Hirn (2+1), Markus Karttunen (2+0), Erik Söderholm (1+2), Tuomas Hirn (1+1), Kaapo Niemelä (1+1), Eetu Ahokas (1+0), Samu V Ikonen (1+0), Lauri Utukka (0+2) ja Santeri Nyrhinen (0+1)

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »