Salibandyliiton ylialueellinen seminaari Mikkelissä 22-23.02.

25.02.2019

Mikkeliin kokoontui usean eri joukkueen toimihenkilöitä käsittelemään ajankohtaisia asioita ja suunnittelemaan tulevia linjauksia. Harrastajien määrä  paikalla olleissa seuroissa vaihteli sadasta pariin tuhanteen. Kaksi seuraa kertoi omista halliprojekteistaan ja keskustelua käytiin myös sali- harjoittelutilanteesta sekä lattioiden materiaaleista eri halleissa. Esille tuli myös OKL-hallin tuleva mahdollinen lattiaratkaisu. Liitto lupasi olla mukana konsultoimassa oikeita valintoja materiaalin valinnassa ja toteutuksessa tarvittaessa (esim. massa vai matto).

Uutena asiana juniorisarjoihin ollaan pohtimassa "sinisen kortin" käyttöönottoa kannustamaan toisten huomioimiseen, parhaansa yrittämiseen, vastustajan kunnioittamiseen jne. Pohdinnan alle jäi vielä ketkä tuon huomioinnin antaisivat ottelutapahtumissa. Jalkapallossa on jo jonkin aikaa ollut käytössä "vihreä kortti" saman tapaisella ajatuksella. Asian esitteli Kaakkois-Suomen aluevastaava Mikko Kaksonen. K-Suomessa käytäntöä todennäköisesti kokeillaan aluksi F-junioreiden otteluissa.  

Salibandyliiton tilaston mukaan Top Team on seurana tavoittanut prosentuaalisesti muuta maata paremmin nuoret ikäluokassa 15 - 16 vuotta. Mukava uutinen.

Seminaari oli onnistunut ja toivottavasti niitä järjestetään useamminkin tällä puolella Suomea.

PJ

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »