Edustuksen täysi pistepotti pienestä kiinni

12.11.2018

Kuuden sekunnin päässä. Niin lähellä oli edustusjoukkueen täysi neljän pisteen saalis isänpäivän turnauksessa Lappeenrannassa. Kolmeen piti kuitenkin tyytyä kahden melko erilaisen esityksen jälkeen.

Lähtökohdat otteluille olivat hyvät. Jalkeille saatiin 17 pelaajan rosteri, joka lähti tavoittelemaan paikkaa sarjakärjessä Obelixin pelattua edellisenä päivänä tasan SC Unpron kanssa. Kärkikaartista oli poissa ainoastaan Kimmo Höglund, jonka korvasi muutaman päivän päästä 16 vuotta täyttävä rightin sniper Kaapo Niemelä. Niemelän lisäksi mukana oli viisi muuta B-ikäistä kenttäpelaajaa sekä maalivahti Santtu Tuovinen. Hieman joidenkin B-junnujen jaloissa toki painoivat edellisen päivän kovat pelit oman ikäluokan ylemmässä jatkosarjassa.

Ensimmäinen taisto lappeenrantalaista PoNoVo II:sta vastaan alkoi Toppareiden hallinnalla, mutta ensimmäisen maalin iski PoNoVo ajassa 9:49. Keltapaidat eivät takaiskusta häkeltyneet, ja valmentaja Timo Käck valoi uskoa omiinsa lupaamalla, että  jos samat asiat tehdään vähän paremmin ilman, että pakotetaan peliä, palkintona on voitto.

Ja niinhän siinä lopulta sitten kävi. Ensin puolustaja Eetu Niskala tasoitti ottelun toisessa erässä. Kolmannessa konkarit Markus Karttunen ja Jani Laakkonen  toimittivat pallon vielä kerran mieheen maalin perukoille, joten kättelemään päästiin 3-1-voitto taskussa, vaikka  taitava vastustaja teki lopusta trillerin kuuden kenttäpelaajan pyörityksellään.

20181111_135410.jpgEnnen toista ottelua mikkeliläistä LA Lightningia vastaan Käck arveli, että edessä saattaisi olla hankalampi kamppailu, vaikka vastustaja oli ennakkoarvioiden mukaan helpompi. Ennustus osui oikeaan, sillä Topin pelistä puuttui liike, eikä tekemisen taso ollut muutenkaan kehuttavaa. Toki avausmaali (Karttunen-Herranen) saatiin aikaiseksi jo ajassa 1:09, mutta erätauolle siirryttiin kuitenkin 1-2-tappioasemassa.

Toiseen erään puhtia haettiin mm. kentällismuutoksilla. Tulosta syntyi toivotusti, kun Eetu Ahokas ja Karttunen osuivat molemmat kerran ja Niemelä teki ensimmäisen häkkinsä edustuksen paidassa näyttävän ylivoimakuvion päätteeksi.  Kun vastustaja maalasi vain yhdesti, kolmas erä alkoi jännittävässä 4-3 tilanteessa.

Viisi minuuttia ennen loppua LA Lightning rankaisi puolustajan virheestä ja tasoitti pelin. Pian tämän jälkeen nähtiin Heikki Herrasen läpiajo, joka ei jättänyt kylmäksi ainakaan joukkuekavereita, noin kymmenestä katsojasta puhumattakaan. Taululle lukemat 5-4 ja kaksi sarjapistettä näytti olevan plakkarissa.

Toisin kuitenkin kävi. Vain kuusi sekuntia ennen loppusummeria vastustaja oli paremmin hereillä ja hyödynsi keltapaitojen vaihtovirheen tylysti. Tuloksena 5-5 tasapeli, mikä oli Käckin mukaan täysin oikeudenmukainen lopputulos nähdyn esityksen perusteella.

Entä mitä arveli joukkueen kuopus Niemelä ensiesiintymisestään edustuksen ykköskentässä?

- Oma peli ei ollut kyllä parhaimmalla tasolla, mutta tuntuhan se hienolta olla korvaamassa Höglundia. Oli mukava pelata, koska oli niin hyviä ja kokeneita pelaajia ympärillä. Ensimmäinen peli meni niin kuin pitikin, mutta toinen peli oli ihan voitettavissa, Niemelä  pohti päivän päätteeksi.

Seuraavan kerran Edustus on tulessa Vierumäellä lauantaina 24.11., jossa vastassa ovat SC Unpro sekä BB-88. Matkaan lähdetään isolla bussilla, johon mahtuu myös kannustajia hintaan 10 €/hlö. Paikkoja voi kysellä numerosta  050-492 8979 tai sähköpostitse zz.topteam.edustus@gmail.com. Toivottavasti saadaan iso kannustusjoukko matkaan!

Lappeenrannassa tehokkaita olivat:
Markus Karttunen 3+0,  Heikki Herranen 1+2, Eetu Ahokas 1+1, Kaapo Niemelä 1+1, Jani Laakkonen 1+1, Eetu Niskala 1+0, Samuli Hirn 0+1, Eemil Holma 0+1

- MH-

11.02.2019Seuran ja kaupungin salibandyvaltikka pysyi Edustuksella
10.02.2019B-pojat tehokkaina Vierumäellä
06.02.2019Ratkaisujen ajat käsillä
03.02.2019Uusi salibandykerho aloitti 03.02. Talvisalon koululla
28.01.2019Kaksi pistettä ja yksi comeback
26.01.2019Onnistunut kotiturnaus B-pojilla
24.01.2019B-poikien ylempää jatkosarjaa OKL-hallilla 26.01.
19.01.2019Ennätystasainen kausi käsillä
14.01.2019B-poikien kolmen ottelun lauantai Imatralla
07.01.2019Virkamiespalloa ja viimeistelyvaikeuksia 

Siirry arkistoon »