Luottavaisin mielin uuteen kauteen

26.09.2018

Vierailu OKL-hallilla kertoo enemmän, kuin tuntien keskustelu kenenkään lajin parissa aikaansa viettävän parissa. Kesällä jo lähes kuopattu joukkue on herätetty henkiin ja parketilta on aistittavissa tekemisen meininkiä. Koskakohan viimeksi on joukkueen harjoitusringissä ollut yhtä paljon pelaajia?

Valmentajaparivaljakko Timo Käck - Heikki Herranen ovat saaneet käsiinsä joukkueen, jolla on valmiudet harjoitteluun ja nälkää kehittyä niin joukkueena, kuin yksilöinäkin.

3. divisioona käynnistyy tulevana lauantaina Mikkelissä ja kauden avaus tuo mukanaan paljon uusia asioita konkarikaartiin kuuluville pelaajille. Yksi suurimmista muutoksista on turnausmuotoinen sarjajärjestelmä. Kun ennen ottelu kesti n. kaksi tuntia, nyt pelataan päivän aikana kaksi 3 x 15 minuutin ottelua. 

Herranen.jpg- Kyllähän siinä kesän aikana sai asioita vähän meittiä, kun on vuosia tullut pelattua yksittäisiä otteluita ottelu/viikko tahtiin. Nyt turnauksia on kerran kuukaudessa ja välissä pitkiä harjoittelujaksoja, pohti Herranen tulevaa kautta.

- Sarjasysteemihän on junioreille tuttu, mutta vanhemmalle kaartille uusi. Siinä joutuu miettimään mm. ruokailuja eritavalla, kuin mihin on totuttu. Kaiken kaikkiaan tuntematon sarja on edessä, pohti Käck tulevaa kautta.

Käck myöntääkin, että tulevista joukkueista hänellä ei ole juurikaan tietoa, eikä näin ollen osaa veikata, kuinka korkealle joukkue kauden päätteeksi yltää. Joka tapauksessa hänellä on hyvä fiilis joukkueesta. Joukkuetta rakennetaan pitkäjännitteisesti takaisin 2. divisioonaan, mutta pakkonousua ei tälle kaudelle ole asetettu.

Käynnistyvän kauden aikana joukkueeseen ajetaan uusia junnuja sisään. Alusta asti on selvää, että junnut tulevat ottamaan isoa roolia joukkueessa, eikä heitä ole tarkoitettu istumaan penkin päässä, vaan pelaavassa kokoonpanossa on ainakin viisikollinen nuoria tulevaisuuden lupauksia. 

Nyt, kun Käck on ilmeisesti poissa kaukalosta, eikä nuorten tyttöjen katseet kiinnityt hänen pohkeisiinsa, on aika nostaa esille uusia mielenkiintoisia seurattavia. Joukkueen kokoonpanosta Käck haluaa nostaa esille Hirnin Samulin, jossa on ehdottomasti tähtipelaajan ainesta. Pitkänlinjan pelaajista Tuomo Auravuo on varmasti seurattavan arvoinen pelaaja, sekä joukkueen maalivahtipeli.

- Kristianssonin Joonas otti itse yhteyttä ja ilmoitti haluukkutensa tulla mukaan joukkueeseen. Hän toimiikin mentorina Tuovisen Santulle.

Tuovinen.jpgTuovinen on seuraamisen arvoinen kaveri ja hänet tunnetaan etenkin heittokädestään, joka hakee vertaistaan lajin parista.

Savonlinnassa ei ole koskaan aikaisemmin pelattu paikallisotteluita, mutta nyt niitäkin on luvassa, sillä Top Teamista sarjassa on mukana TT Stars. Molemmat joukkueet tekevät omaa juttuansa, eikä joukkueilla ole varsinaista yhteistyötä keskenään. Nouseeko tunnelma samalle tasolle, kuin TT Starsin alkutaipaleella, jää nähtäväksi.

Sarja-avaus pelataan lauantaina Mikkelissä Sport Forumilla klo 11.30, jossa vastaan asettuu SB Heinola Akatemia. Iltapäivällä, klo 14.30 Top Team kohtaa Obelixin.

Kauden turnaukset:

29.09. Mikkeli, Sport Forum
21.10. Savonlinna, OKL-halli
11.11. Lappeenranta, Liikuntakeskus Areena
24.11. Heinola, Vierumäki Areena
08.12. Savonlinna, OKL-halli
06.01. Mikkeli, Sport Forum
27.01. Mikkeli, Sport Forum
10.02. Savonlinna, OKL-halli
02.03. Lappeenranta, Liikuntakeskus Areena

-Petri Punnonen-

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »