C1-pojat avasivat divarin kevätkauden voitolla

07.01.2018

Uusi vuosi alkoi C1-poikien kannalta valoisissa merkeissä, sillä ensimmäistä kertaa SM-karsintojen jälkeen kaikki kenttäpelaajat olivat terveinä ja täydessä pelivalmiudessa. Loppiaisen iltapelissä joukkuetta vastaan asettui sarjakutonen, Turun seudun yhdistelmäjoukkue SBS Wirmo/SBS Masku, joka oli voittanut marraskuisen kohtaamisen Mynämäellä maalein 9-6.
      Heti ensimmäisistä sekunneista asti oli selvää, että tässä ottelussa kuskina olisi Top Team. Avausmaalin iski Kaapo Niemelä jo ajassa 1:29, ja kolme minuuttia myöhemmin oli Samu Ikosen vuoro toimittaa pallo maalin perukoille. Tämän jälkeen alkoi Santeri Nyrhinen -show, kun pari kuukautta sairastuvalla viettänyt pelaaja teki kaksi maalia heti avauserään. Vastustajakin onnistui maalinteossa kahdesti, joten erätauolle poistuttiin kotijoukkueen 4-2-johdossa.
     Toisen erän alussa Top Team siirtyi jo 6-2 johtoon Nyrhisen ja Niemelän maaleilla. Wirmo/Masku onnistui kaventamaan tilanteeksi 6-3, mutta pian 4-4- tasakentällisin pelattaessa Niemelä karkasi Lauri Utukan hienon avaussyötön ansiosta ja venytti eron taas neljään maaliin. Vastustaja ei antanut kuitenkaan periksi ja hiipi maali maalilta lähemmäs. Summerin soidessa toisen erän päätteeksi taululla seisoivat kutkuttavat 7-6-lukemat.
     Erätauolla valmentaja valoi uskoa omiinsa muistuttamalla henkisen kantin merkityksestä. Voittoon vaadittaisiin jokaisen oma, paras esitys. "Johetaan johetaan, halutaan halutaan", oli se lause, joka soi pelaajien mielessä kun ottelun viimeinen 20-minuuttinen käynnistyi. Ja sehän käynnistyikin komeasti, kun Nyrhinen laukoi päivän neljännen maalinsa ajassa 42:43. Pian saman tempun toteutti Niemelä. Mutta jälleen heräsivät myös punapaidat ja kavensivat tilanteeksi 9-8. Niemelä vastasi kavennukseen niittaamalla jo päivän viidennen täysosumansa, ja pian myös Eetu Ahokkaan kudit alkoivat päätyä verkon perille. Ajassa 55:41 Top Teamilla oli turvallisen tuntuinen 12-8-johto, mutta vieraita ei niin vain nitistetty. Kolmisen minuuttia ennen loppua he onnistuivat tekemään vielä kaksi maalia, joista jälkimmäinen syntyi rankkarista. Top Team kesti kuitenkin lopun myllytyksen ilman takaiskuja ja palkintona oli 12-10-voitto kovavauhtisesta ja taitavasta vastustajasta.
     Nyt edessä on kahden viikon treenijakso, jonka jälkeen OKL-hallilla vierailee NST Lappeenrannasta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi NST:n 8-7-voittoon, joten tiukka taistelu on varmasti edessä lauantaina 20.1. klo 12.
     Wirmo/Masku-pelissä tehokkaita olivat:
     Kaapo Niemelä 5+1, Santeri Nyrhinen 4+2, Eetu Ahokas 2+3, Eetu Niskala 0+4, Samu Ikonen 1+0, Elmeri Hietanen 0+1, Lauri Utukka 0+1
14.10.2018Kausi jatkuu kotiturnauksella
09.10.2018Kerhoaikatauluihin muutoksia
08.10.2018B-pojilla voittoisa Pieksämäen turnaus
07.10.2018Topilla iloinen ja sanavalmis kapteenisto
04.10.2018Arttu Mäkelä vaihtaa joukkuetta
30.09.2018B-pojille avausturnauksesta kolme pistettä
30.09.2018Edustuksella kaksijakoinen startti sarjakauteen
26.09.2018Edustuksen kapteenisto valittu
26.09.2018Luottavaisin mielin uuteen kauteen
20.09.2018B-poikien sarjakausi käynnistyy Kuopiossa 22.09.2018

Siirry arkistoon »