Nollakakkosten kenraaliharjoituksesta kaksi voittoa

12.08.2017

C1-pojat pelasivat lauantaina viimeiset harjoituspelinsä ennen SM-karsintoja. OKL:llä pelattuun turnaukseen saapuivat PoNoVo B-haastajajoukkue Lappeenrannasta sekä Pelicansin C1-pojat Lahdesta.

Ensimmäinen ottelu 1-2 vuotta vanhempia lappeenrantalaisia vastaan oli tiukkaa ja tasaista vääntöä. Avausmaali nähtiin vasta ajassa 27:32 PoNoVo:n niittaamana. Kolmannessa erässä maaleja alkoi sitten syntyä molempiin päihin samalla kaavalla, eli Top Team siirtyi johtoon ja PoNoVo tasoitti. Kun ottelua oli pelaamatta reilu minuutti, tilanne näytti kuitenkin kääntyvän PoNoVo:n voitoksi  5-4-johtomaalin myötä. Mutta niin vain keltapaidat tasoittivat pelin ajassa 44:24, ja kuusi sekuntia ennen päätössummeria iskettiin loppulukemiksi  6-5 kotijoukkueelle.

Toisen pelin vastustaja Pelicans (entinen PHSB) oli Top Teamille tuttu viime kevään aluejatkosarjojen voitokkaasta finaalista. Lahtelaiset saivat otteluun salama-alun tekemällä 1-0-johtomaalin jo ajassa 1:08. Erätauolle siirryttiin kuitenkin 1-1-tasatilanteessa. Toisessa erässä Top Team karkasi jo 5-2-johtoon. Kolmannen erän ainoan maalin teki Pelicans kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan, joten lopputulokseksi jäi 5-3 Top Teamille.

PoNoVo:n ja Pelicansin keskinäisen pelin voitti PoNoVo maalein 6-4.

Viimeisen viikon ennen SM-karsintoja nollakakkoset käyttävät treenaamiseen ja yksityiskohtien hiomiseen. Lauantaina 19.8. joukkue onkin sitten yhteisen taipaleensa kovimman paikan edessä, kun Sipoon SM-karsintojen päiväpelissä  vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari EräViikingit. Illalla kohdataan toinen viime kaudella SM-sarjaa pelannut ryhmä, eli ÅIF. Sunnuntaina vastassa on SB Vantaa. Lohkon voittaja menee suoraan SM-sarjaan ja kaksi seuraavaa jatkavat karsintojen toiselle kierrokselle.

Ja vähintään sinne tämä pieni mutta sisukas ryhmä tietysti tähtää.

-MH

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »