Ottelut

Savo-Karjalan aluesarja

Turnauspäivät:

7.10. Savonlinna
4.11. Kontiolahti

Kotiturnaus 7.10.

D2-junioieiden kausi alkoi kotiturnauksella OKL-hallilla. Täksi kaudeksi joukkueemme siirtyi pelaamaan tutun Kaakkois-Suomen sijaan Savo-Karjalan alueelle. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Josban 06-joukkue. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Josba kuitenkin otti pallollisen pelin haltuunsa toisessa erässä ja sai murrettua puolustuksemme turhan helposti. Maalivahtimme Rami Heisakanen piti joukkuetta mukana pelissä pitkään hyvillä torjunnoillaan. TopTeamin parin  minuutin "musta hetki" tuli toisen erän alkuun, jonka aikana Josba iski 4 maalia. Leevi Ihalainen teki ottelussa TopTeamin molemmat maalit. Pelin loputtua taululla komeilivat 8-2- Josban voittolukemat. Pelissä oli paljon hyvää. Yrittäminen ei loppunut missään vaiheessa. Saimme ottelun aikana vain 10 laukausta vastustajan maalia kohti mikä on liian vähän mikäli otteluja halutaan voittaa.

Toisessa ottelussa vastaan asettui Leba07. Ottelu oli kauttaaltaan tasainen ja molemmat joukkueet taistelivat hienosti. Ensimmäisessä erässä kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa. Toisessa erässä puolen minuutin siään TopTeam teki kaksi osumaa joista vastasivat Jere Raninen ja Nooa Hellsten. Tämän jälkeen vastustaja ottikin aikalisän. Kolmannessa erässä Leba07 tuli tasoihin kahdella nopealla osumalla. Vapauttavan voittiomaalin iski Noel Kukkonen maalivahti Rami Heiskasen hienosta avuksesta. Loppun kiivaan taistelun jälkeen peli päättyi kotijoukkue TopTeamin 3-2 voittoon. Voitto oli erittäin tärkeä koko joukkueelle ja antoi luottamusta tuleviin koitoksiin.

Seuraavat turnauspäivät selviävät myöhemmin.