Etelä-Suomen reissun tulijaisina kolme pistettä Edustukselle

24.02.2025

Runkosarjan viimeiset vierasottelut veivät Edustuksen pojat Loviisaan ja Sipooseen. Lauantaina Loviisan äänekkäässä kotihallissa Tor jätti vieraat nollille ja veivät pelin selvästi 8 - 0 laittaen viimeisen tyhjiin. Hyökkäyspeli ei oikein lähtenyt kulkemaan ja puollustus joutui antautumaan vauhdikkaalle vastustajalle turhan usein. Viimeiseen erään lähdettiin vielä lohdullisista 4 - 0 lukemista. Kone ei Edarilla oikein käynnistynyt koko ottelussa. Mukana olleet junnut lähtivät vielä illalla kotiin valmistautumaan Oulun reissua varten. Valmennukselle jäi pohdittavaa sunnuntain peliä varten. 

Jo aamupalaverissa lähdettiin rakentamaan fiilistä tarkeään peliin, joka alkoi Sipoossa Stormin kotikaukalossa klo 15.00. Kahdella kentällisellä olisi pärjättävä. Tällä kertaa usko omaan tekemiseen kuitenkin sai pojat vauhtiin ja suorituksiin, joita olisi tarvittu kauden mittaan enemmänkin. Pleijaripaikkaa tavoitteleva kotijoukkue taisi yllättyä Edarin raikkaasta tekemisestä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Edustuksen 0 - 3 johdolla. Ottelun puolen välin jälkeen nähtiin kaivattua peli-iloa, kun Toppi viimeisteli maaleja tyylikkäiden kuvioiden lopuksi ja tauolle 3 - 8 johdossa.

Kolmannessa erässä meno hiukan tasaantui ja voitto Savonlinnaan lukemin 5 - 10. Onnistumisia tuli pitkästä aikaa useammalle pelurille Tumin ja Laurin herkutellessa hattutempuilla. Runkosarjassa on jäljellä vielä kaksi kotiottelua, joissa hankitaan loput tarvittavat pisteet.

La 1.3. Edustus - Sudet klo 16.00

La 8.3. Edustus - Pelicans klo 19.00

#28 Hirn Tuomas 3 + 1 = 4
#66 Saukkonen Elmeri 0 + 4 = 4
#94 Ruohomaa Lauri 3 + 0 = 3
#12 Saariniva Tatu 1 + 1 = 2
#55 Söderholm Erik 1 + 1 = 2
#16 Nyrhinen Santeri 1 + 0 = 1
#47 Lyytikäinen Aleksi 1 + 0 = 1
#98 Röyskö Jesse 0 + 1 = 1
14.02.2026Edustukselle 9 - 2 voitto kotona
13.02.2026Edustus vs KoRe lauantaina klo 12.00 Liikuntahallilla
08.02.2026Kolmen pisteen voitto Edustukselle
21.01.2026Eastern Star Cheerleaders esiintyy Edustuksen pelissä
18.01.2026Kaksi pistettä tulijaisina Edustukselle
14.01.2026Edustus Lappeenrantaan lauantaina 17.1.2026
10.01.2026Edustukselle tärkeät kolme pistettä kotona
15.12.2025Rauhaisaa joulun aikaa!
15.12.2025Heinolasta Edustukselle yksi taistelupiste
11.12.2025Edustus Heinolan vieraaksi lauantaina

Siirry arkistoon »