Edustuksella värikäs Vierumäen keikka

26.11.2018

Kaksi pistettä ja kaksi hyvää peliä. Siinä tavoitteet edustusjoukkueen Vierumäen pelimatkalle lauantaina 24.11. Molemmat tavoitteet täyttyivät, vaikka takana oli harvinaisen heikko treeniviikko hävittyine harkkapeleineen ja parin avainpelaajan (Höglund-Ahokas) poisjäänteineen. 
     Aamulla bussissa vallitsi varsin rentoutunut tunnelma. Suurimmat sydämentykytykset aiheutti se, kun yhden pelurin (#71) luultiin unohtuneen pois matkasta. Eräs toinen (#42) taas istui joukkuekaverinsa Subin pannukakuksi. Subi-sabotaasin uhri (#9) ei tästä häkeltynyt vaan lupaili hattutemppua hyvissä ajoin ennen aloitusvihellystä.
     Pillin soidessa klo 14:30 Vierumäki Areenalle asteli iskukykyinen ja hyväntuulinen keltapaitojen joukko ottamaan mittaa sysmäläisestä BB-88:sta. Kentällä nähtiin ehkäpä kauden parasta pallollista peliä, joka tuotti tulosta myös maalien muodossa. Pääarkkitehteinä hääri kolmikko Jani Laakkonen-Timo Käck-Kaapo Niemelä, jotka tehtailivat neljä ensimmäistä osumaa. Samalla "Lese" Laakkonen lunasti bussissa antamansa lupauksen.
     Kahden vauhdikkaan erän jälkeen tilanne oli 4-3 Edustukselle. Päätöserässä maalien makuun pääsivät myös muut kentälliset, kun 5-3-osuman taiteili kaksikko Markus Karttunen-Tatu Saariniva. Seuraavaksi nähtiin junnujen onnistuminen, kun Eetu Niskala toimitti pallon verkkoon Tuomas Hirnin syötöstä. Pelaaja-valmentaja Käck venytti etumatkan jo neljään maaliin, mikä oli tarpeen, sillä lopussa sysmäläiset hiipivät vielä 7-5-tilanteeseen.
     Lopussa BB-88 yritti kavennusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta sai kylmän suihkun niskaansa eräältä kurittomasta trumppikiehkurastaan tunnetulta pelurilta, joka upotti pallon tyhjiin parikymmentä sekuntia ennen päätössummeria. Lopputulos siis 8-5 Topille.
     Toisessa ottelussa vastus oli astetta kovempi, eli sarjan kärkipaikoista kamppaileva SC Unpro. Heti avauserässä kävi selväksi, että pelistä olisi tulossa paitsi tasainen, myös hyvätasoinen. Tilanteet aaltoilivat päästä päähän ja maalissa Santtu Tuovinen venyi moniin paraatitorjuntoihin. Ajassa 11:14 Topin Mikael Sandvik karisti viimein apinan selästään tuikkaamalla 1-0-johtomaalin. Heti perään sama herra yritti jalkakikkaa, joka olisi päätynyt 3.divarin kuukauden maalikoosteeseen, mikäli sellaisia tehtäisiin ja mikäli pallo olisi päätynyt maaliin asti.
     Toisessa erässä vauhti ja taso pysyi kovana, vaikkei lisämaaleja nähty. Käck kehui omiaan toteamalla, että jos tälläisellä pelillä ei voiteta, niin sitten ei millään. Kolmannen 15-minuuttisen aikana vastustaja onnistui kuitenkin toimittamaan pallon kahdesti Tuovisen selän taakse ja käteen jäi harmittavat nolla pistettä kovasta taistelusta, jossa maalipaikkoja tuhlattiin enemmän kuin kertaakaan kuluvalla kaudella. Tästä kertoo myös se, että vastustajan maalivahdille kertyi peräti 29 torjuntaa.
     Kaiken kaikkiaan päivän saldo oli positivinen eikä sarjakärkikään karannut viikonlopun aikana kuin pisteen päähän, kun muutkin joukkueet pelasivat sopivasti ristiin. Seuraavan kerran keltapaidat nähdään kotiparketilla TT Starsin järjestämässä turnauksessa 8.12. Silloin haetaan revanssia SC Unprosta sekä haastetaan Orimattilan ylpeys Jymypalikat. 
     Vierumäellä pisteille pääsivät:
     Timo Käck 2+2, Jani Laakkonen 3+0, Markus Karttunen 2+0, Tuomas Hirn 0+2, Kaapo Niemelä 0+2, Eetu Niskala 1+0, Mikael Sandvik 1+0, Tuomo Auravuo 0+1, Tatu Saariniva 0+1
       - MH
05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »