C2-poikien neljän pisteen kotiturnaus

31.01.2016

Monta hyvää peliä nähtiin kuuden joukkueen ylemmän jatkosarjan turnauksessa OKL-hallilla 31.01. Toppi pelasi kaksi peliä: päivän ensimmäisen ja viimeisen.

Klo 11.00 vastassa oli hyvin tällä kaudella pelannut Hatsina, joka joutui antautumaan lopulta maalein 3 - 5. Kahden erän jälkeen peli oli vielä tasalukemissa 2 - 2, mutta kolmannen erän aikana Toppi oli tehokkaampi. Tärkeät pisteet heti ensimmäisestä pelistä.

Seuraavan pelin alkuun olikin sitten neljä tuntiä, joista osa kulutettiin Mertalan Nesteen maukasta ruokaa syöden sekä muiden joukkueiden pelejä seuraten.

Klo 16.00 alkoi ottelu PHSB:tä vastaan. Pienellä seitsemän pelurin porukalla he taistelivat todella hyvin laittaen pojat todella ahtaalle. Kahden erän jälkeen PHSB johti 4 - 2 ja valmennus pohti keinoja asian kääntämiseksi voittoisaan suuntaan. Hyvin pojat ottivat neuvot vastaan, sillä kolmannen erän alussa tehtiin kolme maalia kahdessa ja puolessa minuutissa pelin kääntyessä 4 - 5 Topille. Loppuerä surffailtiin päätyjen välillä eikä kumpikaan joukkue onnistunut maalin teossa, joten päivän toinen voitto oli tosiasia.

Seuraava turnaus on 13.02. Kuopiossa.

Tehoja saivat aikaiseksi: Kaapo Niemelä 3+1, Erik Söderholm 2+1, Onni Kuuramaa 2+1, Eetu Ahokas 1+2, Jonne Turunen 1+2, Tuomas Hirn 1+1, Santeri Nyrhinen 0+1 ja Jere Hokka 0+1.

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »