02: lupaavat pelit Mikkelissä

24.01.2016

Harvoin näkee yhtä iloisia ilmeitä kahden tappion jälkeen, kuin nollakakkosten peleissä lauantaina Mikkelissä. Lähtökohdat ylialueellisen jatkosarjan viidenteen turnaukseen olivat haastavat, sillä vastassa olivat sarjaykkönen SB Heinola sekä kolmantena majaillut SB Welhot Flames.

Ensimmäinen peli Welhoja vastaan oli vielä aikamoista hakemista. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli lupaavasti vain 1-0 Welhoille. Nopeammalla jalalla liikkeellä olleet kuopiolaiset ottivat pelin haltuun toisessa erässä tekemällä neljä maalia keltapaitojen verkkoon. Kolmaskin erä meni 4-1 Welhoille ja lopputulos 1-9 kertoi kiistattomasti kuopiolaisten paremmuudesta. Silti toppareiden ote oli selvästi parempi kuin edellisessä turnauksessa ja uuden, isomman kokoonpanon yhteispeli alkoi näyttää lupaavalta.

Toinen ottelu kaksinkertaista ja hallitsevaa Itä-Suomen mestaria SB Heinolaa vastaan sai nollakakkoset ottamaan itseään niskasta kiinni, kuten valmentaja ensimmäisen erän jälkeen hehkutti. Kentällä nähtiin iloisella ilmeellä taisteleva ja toisiaan hurjasti kannustava joukkue isolla J:llä. Ensimmäinen erä päättyi 1-0 Top Teamille ja vastustaja pääsi maalien makuun vasta 18 minuutin kohdalla. Sen jälkeen se takoi vielä kaksi maalia lisää, mutta erän lopussa tilanne kaventui Samu Ikosen upealla maalilla 2-3:een.

Viimeinen erä oli maaliton pelin aaltoillessa tasapuolisesti päästä päähän. Tappiosta huolimatta pelaajien, taustajoukkojen ja kannustajien tunnelma oli katossa. Viimeistään tämä peli osoitti, että ensimmäistä kauttaan ylialueellisessa pelaava ryhmä pystyy taistelemaan hyvänä päivänä tasapäisesti myös alueen huippujoukkueita vastaan. Erityiskiitokset ansaitsevat tulokkaat Tuukka Mononen, Rasmus Pasanen, Lauri Utukka ja Aaron Juuti, jotka osoittivat olevansa kiinteä ja tärkeä osa joukkuetta. Kiitokset on annettava myös "vanhalle kaartille", joka on ottanut tulokkaat ennakkoluulottomasti vastaan.

Nollakakkosten pelit jatkuvat 6.2. Heinolassa, jossa lähdetään yrittämään revanssia isäntäjoukkue SB Heinolasta ja Pyhäselän Urheilijoista.

Mikkelissä tehopisteille ylsivät: Niklas Raninen 1+0, Samu Ikonen 1+0, Riku Hokka 1+0, Jesse Kiuru 0+1, Peetu Hellsten 0+1.

-MH

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »