Seuran ja kaupungin salibandyvaltikka pysyi Edustuksella

11.02.2019

"Ilon kautta". Se oli päivän teemana, kun kolmosdivarin runkosarjan toiseksi viimeinen turnaus vihellettiin käyntiin sunnuntaina Savonlinnan OKL-hallilla. Vaikka panokset olivat suuret ja joukkueen B-juniorien jaloissa painoivat edellispäivän pelit omassa ikäluokassaan, parketilla nähtiin kauden parasta ja vapautuneinta peliä varsinkin avausottelussa TT Starsia vastaan.

Helpothan lähtökohdat eivät missään nimessä olleet. Ensinnäkin Starsin kuntokäyrä oli ollut loppukaudesta selvästi nouseva. Joukkueiden välisistä treenipeleistäkin se oli vienyt nimiinsä kaksi kolmesta. Moni piti Tähdistöä paikallisderbyn ennakkosuosikkina, eikä suotta.

Kentällä otteita hallitsi kuitenkin Edustus. Avausmaalin teki omaa kuntokäyräänsä jatkuvasti nostava Mikael Sandvik kolmen peliminuutin jälkeen. Erän loppupuolella myös Stars pääsi maalien makuun Juuso Immosen maailmanluokan laukauksen ja veivirankkarin ansiosta.

Erätauolla Timo Käck ohjeisti omiaan  tekemään jokaisessa vaihdossa oikeita valintoja, ja ohje tuotti tulosta neljän maalin muodossa.  Näistä kolme syntyi junioreiden, eli Elmeri Hietasen, Santeri Nyrhisen ja Eetu Ahokkaan toimesta. Konkareista kortensa kekoon kantoi kapteeni Kimmo Höglund.

Kolmas erä alkoi siis huojentavassa 5-2-johdossa ja vain yhdeksän sekunnin jälkeen Höglund toimitti jälleen pallon Starsin verkkoon. Pian tämän jälkeen ottelu keskeytyi hetkeksi, kun tuomareiden ja pelaajien torikokouksessa pohdittiin, että oliko se pallo vai maila, joka osui Starsin Samu Juvosen nivusiin. Edustuksen onneksi syylliseksi paljastui pallo, joten peli jatkui tasakentällisin.

Eikä aikaakaan, kun palloa kaivettiin jälleen Starsin maalista. Asialla oli taas juniori, eli Tuomas Hirn. Vain minuutti myöhemmin Topille tuomittiin rankkari, jonka Käck toimitti kylmän viileästi verkon perukoille. Niin vahvasti mies fiilisteli "vanhat hyvät ajat" mieleen tuonutta onnistumistaan, että unohti melkein mennä kentälle pelin jatkuttua.

Ottelun viimeiset minuutit meinasivat lipsahtaa jo sellaiseksi leikittelyksi, että Edustuksen maalia mallikkaasti vartioinut Mikko Niemi joutui täysin tapojensa vastaisesti ärähtämään omilleen. Onneksi otteen herpaantuminen kostautui vain kahtena takaiskumaalina, ja kun "Tumi" Hirn rankaisi isompiaan jo päivän toisella täysosumalla, loppulukemiksi sinetöitiin 9-4 keltapaidoille.

Olisiko makea voitto sitten vienyt pelaajista parhaan fyysisen ja psyykkisen terän, mutta päivän toisessa kohtaamisessa sarjakärki PoNoVo II:sta vastaan kentällä nähtiin asteen verran innottomampi joukkue. Ei pelaaminen heikkoa ollut, mutta taitava ja kokenut vastustaja onnistui omassa taktiikassaan paremmin.

Heti avauserän alussa veskari Niemi ojensi kenttäpelaajia näiden "aktiivisesta pallonmenetyspelistä". Maaleja erässä tehtiin tasatahtiin, ja Topin osumista vastasivat Tuomo Auravuo ja Tuomas Hirn.  PoNoVo puolestaan rankaisi keskialueen pallonmenetyksistä kolmesti ja erätauolle vetäydyttiin vierasjoukkueen 3-2-johdossa.

Toisessa erässä maaleja nähtiin kolme, joista kaksi keltapaitojen kannalta väärään päähän. Eetu Ahokkaan onnistumisen ansiosta maaliero ei kasvanut liian suureksi, ja kolmas erä alkoi 3-5-lukemissa. Viimeisen vartin aikana PoNoVo:n kantti ja kunto pitivät paremmin, ja maaliero venähti jo neljään. Siinä eivät auttaneet edes aikalisä, kuudes kenttäpelaaja tai Mikko Niemen loitsut, kun voitto valui ansaitusti Lappeenrantaan.

Sarjataulukossa Top Teamin sijoitus on edelleen kolmas. Suora nousu kakkosdivariin voidaan jo unohtaa, mutta karsintoihin tie on vielä auki Lappeenrannassa 2.3. pelattavassa päätösturnauksessa. Vastassa ovat silloin suoraa tippumista vastaan rimpuileva PoNoVo Akatemia sekä keskikastiin kuuluva Obelix.

Varmaa on, että Lappeenrannassa nähdään karsintapaikasta kynsin ja hampain taisteleva joukkue isolla J:llä. Kausi on kuitenkin osoittanut sen, ettei tässäkään sarjassa saa mitään ilmaiseksi. Vajaan kolmen viikon päästä lauantai-iltana tiedetään, mihin koko kauden kova työ tällä kertaa riitti.

Savonlinnassa tehopisteitä kirjauttivat:

Samuli Hirn 0+4, Tuomas Hirn 3+0, Kimmo Höglund 3+0, Eetu Ahokas 2+1, Elmeri Hietanen 1+1, Timo Käck 1+1, Tuomo Auravuo 1+0, Santeri Nyrhinen 1+0, Mikael Sandvik 1+0, Markus Karttunen 0+1, Jani Laakkonen 0+1,  Tatu Saariniva 0+1, Juuso Venäläinen 0+1

-MH

20.03.2019Suku ei tuo paineita nuorelle Hietaselle
18.03.2019Hamekyykkyjä ja kuivaa junnuruutia Hämeenkoskella
18.03.2019B-pojilla kelpo kauden päätös Turussa
14.03.2019B-pojat Turkuun valtakunnalliseen pudotuspelikarsintaan
11.03.2019Karsinta-aikataulut selvillä
07.03.2019Valokeilassa mailavirtuoosi Söderholm
05.03.2019Joukkueenjohtajien ja valmentajien palaveri 10.03. klo 14.00 Talvisalon koululla
03.03.2019B-pojilla Varkauden tulijaisina kaksi voittoa ja paikka jatkopeleissä
03.03.2019Edustuksen kausi jatkuu nousukarsinnoilla
01.03.2019B-pojilla sunnuntaina tulossa mielenkiitoiset ottelut

Siirry arkistoon »