Opintomatka Mikkeliin

15.12.2018

Pikkujoulutunnelma oli kaukana, kun B-pojat kävivät Sport Forumilla pelaamassa. Jos asenne, taistelutahto ja keskittyminen eivät ole kohdillaan, ei voi paljoa odottaa. Varsinkin ensimmäinen peli oli jotain aivan muuta, kuin valmentaja ohjeisti poikia.

Ensimmäinen peli oli jatkuvasti otteitaan parantanutta Varta/HuPaa vastaan. Jostain syystä ottelu alkoi todella laiskasti ja vastustaja siirtyi 3 - 0 johtoon. Valmentaja kertoi muutamia lajin peruustotuuksia erätauolla ja hiukan otteet paranivat. Johdossakin käytiin, mutta summerin soidessa todettiin Varkautelaisten voittaneen 6 - 5.

Toisessa pelissä vastaan tuli todella rutinoitunut ja omasta mielestäni sarjatasoa liian alhaalla pelaava Hatsina. Vaikka pojat paransivat peliään se ei läheskään riittänyt monella osa-alueella edellä olevaa vastustajaa vastaan. Luottopakki Eetu Niskalan loukkaantuminen ei parantanut tilannetta ollenkaan ja toipumassa ollutta Santeri Nyrhistä olisi joukkue tarvinnut pelinrakentajaksi. Lopputulos  9-2 Hatsinalle.

Mitään ihmeellistä ei vielä ole tapahtunut, mutta seuraavissa peleissä pitää otteiden parantua selkeästi, mikäli keväällä haluamme olla kahden parhaan joukossa.

Tilastoihin pääsivät: Erik Söderholm (2+3), Kaapo Niemelä (3+1), Tuomas Hirn (1+1), Elmeri Hietanen (1+0) ja Joni Loikkanen (0+1).

05.03.2024Useamman ottelun viikonloppu Liikuntahallilla
27.02.20242.3. Edustuksen kauden viimeinen peli Liikuntahallilla. Vapaa pääsy.
24.02.2024Edustus voitokkaana Joensuussa
19.02.2024Edustuksen vaisu ensimmäinen erä pohjusti voiton vieraille
05.02.2024Edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
29.01.2024Kolmas erä toden sanoo. Edustus voittoon sunnuntaina.
22.01.202428.1. sunnuntaina klo 12.00 Edustus vs S.S.Storm
19.01.2024Edustukselle voitto Voimasta voittolaukauksilla
17.01.2024Edustus vastaan Voima torstaina Liikuntahallilla
08.01.2024Pisteet syvältä Kauniaisten luolasta

Siirry arkistoon »