Otteluennakko: JoKa

22.2.2012 20:03 - Edustus
Viime kierroksella jatkopaikkansa varmistanut Top Team lähtee JoKa-otteluun varmistelemaan lohkovoittoaan, kun PoNoVo hävisi viikonvaihteessa HU-Sbandylle. Keskikastiin kuuluva JoKa on turvallisesti putoamiskarsintaviivan yläpuolella, joten molemmat joukkueet pääsevät perjantain koitokseen ilman suurempia paineita.

Kun joukkueet kohtasivat aiemmin Savonlinnassa, joutui Toppi tekemään täyden iltapuhteen sarjapisteidensä eteen. Loppujen lopuksi Toppi korjasi kaksi pistettä 9-8 kotivoiton turvin, joten helpolla pisteet eivät tule irtoamaan perjantainakaan Lappeenrannassa.

-Petri Punnonen-

JoKa - Top Team
Pe 24.2. klo 19.00
Joutsenohalli, Lappeenranta

Otteluraportti: Hatsina

16.2.2012 19:25 - Edustus

Edustus - Hatsina 13 : 6

Top Teamin ja Hatsinan kauden toisesta kohtaamisesta muodostui yleisöön menevä, vauhdikas kamppailu, jossa maalipaikkoja syntyi solkenaan molempiin päihin. Kun Top Team onnistui viimeistelyssä vieraitaan selkeästi paremmin, jäivät sarjapisteet Savonlinnaan maalein 13-6.

Hatsinan kohtaloksi koitui heille kerrassaan heikoksi muodostunut viimeistely, sen verran monta kertaa mikkeliläiset sutivat palloa turhaan kohti Joonas Kristianssonin vartiomaa maalia. Top Team puolestaan pääsi kuin varkain nopeasti niskanpäälle ja tällä kertaa savonlinnalaisryhmä osasi pelata johtoasemassa, menettämättä otetta kertaakaan.

-Kahden erän jälkeiset seitsemän maalia ansaitsimme, mutta kyllähän kaverilla oli kerrassaan heikko päivä tänään. Paikkoja heillä olisi ollut useampaankin, kuin kahteen osumaan, mutta tänään ei kaverilla pomppinut. Kolmas erä sitten olikin selkeästi meidän ja näin varmistimme jatkopaikan, Top Teamin pelaaja-valmentaja Timo Käck tiivisti ottelun kulun.

Hatsinan valmentaja Vesa Valjakka oli Käckin kanssa samoilla linjoilla.

-Tänään meillä ei uponnut mistään ja kaveri sitten onnistui omista paikoistaan. Viimeisessä erässä ottelu sitten repsahti, kun meidän oli pakko yrittää kuroa Top Teamin etumatkaa kiinni. Joukkueestamme puuttui puolustuksen runkomiehiä ja jouduimme hiukan erilaisella kokoonpanolla liikenteeseen. Ja se kyllä näkyi myöskin joukkueemme otteissa.

Top Teamissa onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja yksi illan onnistujista oli hattutempun tehtaillut Matias Palm, joka otti ottelun kolmannessa erässä ratkaisijan viitan harteilleen napauttaen kaksi tärkeää maalia heti erän alkuun.

-Joo, tänään onnistuin paikoista. Kyllähän noita paikkoja on kauden mittaa siunaantunut, joten kiva, että välillä onnistuu. Tänään oli hyvä tunne kentällä. Kaikki kentät onnistuivat tehtävässään ja tiesimme, että oma peli toimii. Joten ihan rutiinipelistä voitdaan puhua.

Yksi Palmin kolmesta osumasta syntyi komean ylivoimakuvion päätteeksi.

-Yv.:aa on katsottu hiukan viimeistelytreeneissä ja nyt se toimi todella hyvin. Tosin kaverin av:ssa taisi olla jotain puutteita, Palm selvitti vaatimattomaan tyyliinsä komeaa osumaa.

Hatsinan leiristä ex-toppilaiset Karri Häkkinen ja Aleksi Mutanen onnistuivat ennakkoveikkailujen mukaisesti pöllyttämään Topin verkkoja, mutta ottelun kääntämiseen asti herrojen maalit eivät tällä kertaa riittäneet.

Voiton myötä Top Team varmisti jatkopaikkansa ja tarvitsee vielä pari pistettä varmistaakseen lohkovoiton.

Tulospalvelusivulta löytyy ottelupöytäkirja, josta näette ottelun tapahtumat.

-Petri Punnonen-

Otteluennakko: Hatsina

13.2.2012 17:06 - Edustus
Kauaa ei Topille lepo luvata, kun ryhmän täytyy olla jälleen iskukykyinen uutta koitosta varten. Seuraavana savonlinnalaisten hampaisiin pääsee rakas verivihollinen Mikkelistä, kun Hatsina saapuu OKL-hallille keskiviikko-iltana. Lähtöasetelmat otteluun ovat sikäli erikoiset, että yleensä Hatsina on keikkunut sarjan kärkisijoilla, mutta tällä kertaa joukkue löytyy pudotuspeliviivan alapuolelta neljänneltä sijalta. Eroa viivan päällä roikkuvaan PoNoVoon on kolme pistettä. Toppi puolestaan johtaa lohkoaan vain kolme tappiota kärsineenä.

Top Teamin edellinen peli päättyi tappioon sarjakakkoselle PoNoVolle, kun taas Hatsina kaatoi kotonaan Sudet selvin numeroin 13-8. Molempien joukkueiden kevätkausi on tuottanut joukkueille neljä voittoa ja kaksi tappiota kuudesta ottelusta, joten lähtökohdat otteluun ovat hyvin samankaltaiset. Joukkueiden aikaisempi kohtaaminen Mikkelissä päättyi Top Teamin 8-12 vierasvoittoon.

Luvassa lienee tasaväkinen ja tunnerikas taisto, jossa sarjasijoitusten lisäksi on taistellaan Etelä-Savon herruudesta. Tämä myös kohottaa taistelutahtoa Hatsinan leirissä.

- Luonnollisesti mittelö Etelä-Savon herruudesta on meille kauden ehdoton kohokohta. Viime vuosien tasokkaat ja tasaväkiset väännöt ovat luoneet tästä otteluparista erityisen kiihkeän. Tavoitteemme on yhä päästä nousukarsintoihin ja se edellyttää voittoa, tuumii GM Matti Pöyry Hatsinasta.

- Tällä kaudella emme ole aivan yltäneet viime kauden tasolle. Luulen, että suurin yksittäinen tekijä on ollut loukkaantumiset ja muut poissaolot, jotka ovat verottaneet harjoittelun laatua. Lisäksi entisten luottomiesten Vesa Valjakan ja Mikko Huuhilon puuttuminen takalinjoilta on heikentänyt pelinavaamista ja yv-pelin tehokkutta, Pöyry jatkaa.

Kotiyleisön kannattaakin kiinnittää silmänsä pariin ex-toppilaiseen, jotka ovat sonnustautuneet Hatsinan väreihin.

- Savonlinnalaisyleisölle tutut Karri Häkkinen ja Aleksi Mutanen tulevat laittamaan verkot tötterölle myös keskiviikkona, lietsoo Pöyry ennakkohuumaa kivenkovaan paikalliskamppailuun.

Kotijoukkue Top Team lähtee hegemoniaotteluun täydellä miehistöllä ja myös oopperakaupunkilaisten leirissä ottelun arvostus on aivan toista luokkaa muihin otteluihin verrattuna.

- Nää on juuri niitä otteluita, joita odotetaan vesi kielellä. Ennen kauden alkua odoteltiin, että olisimme Hatsinan kanssa karsintaviivan päällä ja sitä kautta jatkossa, jostain syystä he ovat hieman jääneet tahdista, mutta vielähän heilläkin kaikki on mahdollista, joten kova kamppailu on varmasti luvassa, kertaa Top Teamin kapteeni Heikki Herranen joukkueensa tuntoja.

Hatsinan leirissä ottelun merkitys on rekisteröity todella korkealle ja he ovat mitä ilmeisemmin valmiita tekemään mitä tahansa pisteiden eteen.

- Joo, kaikkensa he kyllä tekevät, kävivät jopa viime viikolla vakoilemassa meidän treenejä OKL-hallilla, Herranen naurahtaa.

- Itse ottelusta odotan todella tasaista vääntöä, jossa ratkaisu syntyy varmasti vasta 3. erässä, Herranen päättää ja toivottaa runsaslukuisen ja äänekkään yleisön tervetulleeksi todistamaan tätä hienoa paikalliskamppailua.

-Petri Punnonen-

Top Team - Hatsina
OKL-hallilla ke 15.2. klo 18.30

Liput:
Aikuiset: 5 €
Opiskelijat/lapset: 3 €

Tervetuloa!

Otteluraportti: PoNoVo

12.2.2012 10:43 - Edustus

PoNoVo - Edustus 7 : 4

Top Teamin vierailu Lappeenrannassa ei tuottanut pistesaldoon lisäystä, kun huimassa kevätvireessä oleva PoNoVo pystyi rynnimään kolmannessa erässä maalin takaa-ajoasemasta kolmen maalin voittoon 7-4 lukemin. Näin ollen kolmas erä oli Topille poikkeuksellisen heikko, yleensähän joukkue on juuri kolmannessa erässä pystynyt kääntämään ottelut itsellensä.

Itse ottelu kulki tasatahtia alusta lähtien, jossa isäntien Jesse Nurkkala nousi ottelun tehomieheksi hattutempullaan. Topin tehokkain puolestaan oli nuorten maajoukkueen parista kotiutunut Janne Hoikkanen, joka tehtaili 1+1=2 tehot.

Tappiostaan huolimatta Toppi jatkaa sarjakärjessä neljän pisteen etumatkan turvin PoNoVoon. Kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua ja jaossa on vielä kahdeksan pistettä, on Topin ero kolmantena olevaan BB:88:n kuusi pistettä. Vaikka ero on turvallisen tuntuinen, niin kaikki on vielä mahdollista, joten karsintapaikan varmsitamiseksi on Topin vielä napsittava pisteitä jäljellä olevista otteluistaan.

Ottelupöytäkirjasta näet kätevästi ottelun kulun.

-Petri Punnonen-

Otteluennakko: PoNoVo

9.2.2012 17:02 - Edustus
Jo useampaan kertaan totutuksi tullut hetki on Top Teamilla käsillä, kun joukkue astelee Lappeenrannassa PoNoVo:n vastustajaksi perjantai-iltana. Kyseessä nimittäin on lohkon kärkikamppailu, ovathan kilpaveikot sijoilla yksi ja kaksi. Top Teamilla on pisteitä 30 ja PoNoVo:lla 24, kun runkosarjaa on pelattu täyteen 17 kierrosta.

Kun joukkueet kohtasivat marraskuussa Savonlinnassa, nappasi isäntäryhmä täyden pistepotin 8-4 kotivoitollaan. PoNoVo on vahvassa kevätvireessä, onhan joukkueella takana peräti viiden ottelun voittoputki ja joukkue ei ole tämän vuoden puolelle menettänyt vielä pistettäkään. Top Teamilla puolestaan on rasitteena yksi tappio Kotkasta tammikuun lopulta.

Ottelun voitolla Top Team varmistelisi jatkopaikkaansa ja PoNoVo puolestaan tarvitsisi kipeästi pisteitä tavoitellessaan toista karsijan paikkaa.

PoNoVo - Top Team
Lappeenrannan Liikuntakeskus Areenalla
Perjantaina 10.2. klo 18.30


-Petri Punnonen-

Helmikuu ratkaisee jatkon

4.2.2012 18:16 - Edustus

Miesten salibandyn 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon ratkaisuhetket ovat käsillä helmikuussa, vaikka runkosarjan viimeiset kierrokset pelataankin maaliskuun puolella. Sarjajohtaja Top Teamin osalta jatkopaikka on lähes selvä BB:88:n kaatuessa veirasottelussa Imatran Voimalle 8-5. Samalla runkosarjan 17. kierroksella Top Teamin ero kolmannella sijalla olevaan sysmäläisryhmään kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Kun runkosarjaa on jäljellä enää viisi kierrosta ja jaossa on 10 pistettä, Topille riittää yksi voitto jäljellä olevista otteluista varmistamaan paikan kevään karsintoihin.

Helmikuun ensimmäisessä kamppailussa savonlinnalaisryhmä kaatoi tasapainoisen esityksen jälkeen SB Heinolan 10-7 ja samalla vaikeutti heinolalaisten mahdollisuuksia taistella toisesta karsijan paikasta. Käytännössä kahdesta karsijan paikasta taistelee vielä kuusi joukkuetta, Top Team, PoNoVo, BB-88, Hatsina, SB Heinola ja KoRe.

Kauden tärkeimpien otteluiden lähestyessä Mikkelissä pohditaan Hatsinan jatkosta Rantakeitaalla tai jossain muualla, valitettavan Voima-ottelun loukkaantumistapahtuman jälkeen. 

-Petri Punnonen-

Alla joukkueiden helmikuun jäljellä olevat ottelut:

10.2. PoNoVo - Top Team
15.2. Top Team - Hatsina
24.2. JoKa - Top Team

10.2. PoNoVo - Top Team
19.2. HU-Sbandy - PoNoVo
26.2. PoNoVo - Troopers

11.2. HB - BB-88
24.2. BB-88 - KoRe
26.2. SB Heinola - BB-88

10.2. Hatsina - Sudet
15.2. Top Team - Hatsina
24.2. Hatsina - HU-Sbandy

12.2. SB Heinola - HU-Sbandy
18.2. Troopers - SB Heinola
26.2. SB Heinola - BB-88

05.2. HU-Sbandy - KoRe
14.2. KoRe - Troopers
28.2. KoRe - HB

Alla sarjataulukko 4.2. pelatun kierroksen jälkeen kuuden kärjen osalta:

Top Team171502164-10330
PoNoVo171124130-10424
BB-88171106161-13322
Hatsina171016144-11621
SB Heinola171007147-11220
KoRe16916112-9819

Seuraava sivu