Lappeenranta pelit 13-14

30.01.2019

TT Stars - Sc Unpro

Pelin tärkeys oli selvä. Voitolla todennäköisesti vankistamme asemamme sarjassa niin tukevasti ettei enää karsinnat kutsu. 10 minuutin kovat alkulämpimät ja eikun peli käyntiin. Yllättävää, että olimme täysin telineissä ensimmäiset vaihdot ja mösi sai kaivaakin palloa selkänsä takaa jo ajassa 1.46. (vastustaja oisi voinut painaa kolmekin palloa meidän uuniin, ellei meidän veskari olisi ollut niin loistava jo heti alussa). Kelloa ei kuitenkaan keretty paljoa veivaamaan eteenpäin kun pitkä syöttö löyti jupen lavan, joka puttasi pallon maaliin! Kellossa 3.13. Pari minuuttia tästä eteenpäin ja pallo maalissa! Ippe pudotti viistoon kapteenille, jonka laukaus löysi maalin takanurkan. Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla ässä vielä rykäisi maalin padan syötöstä ja pukukoppimaali oli tosiasia. Toisen erän puolivälissä päästimme vastustajan peliin mukaan, vähän ajattelemattomien ratkaisujen seurauksena. Vastustaja teki kaksi maalia 21sekuntiin. Loppuerä mentiin Stars komennossa vaikkei lisämaaleja enää nähtykään. Erätauolla hieroimme uusia sovittuja kuvioita, eikä aikaakaan kun ajassa 30.36 pysähtyivät kellot. PASANEN polki puolustuksen välistä ja mösi löysi hänet upealla heitolla täyteen vauhtiin. Maalintekijän erottaa siinävaiheessa kun ratkaisu pitää tehdä, niinkuin hannu sen taas meille näytti. Odotus, odotus ja sitten kun vastustajan maalivahti hyökkää päälle niin jalan alta rauhallinen lirutus. HUUHHUH mikä suoritus. Pelailu jatkui kunnes vastustajan iso hyökkääjä ajoi meidän tonia selkään, joka levisi laidan päälle (onneksi ei käynyt kuinkaan). 5minuutin jäähy oli lopputulos tästä. Jupe ja kapu juonivat hienon maalin ja peli 5-3. YV jatkui joka päättyi jupen viimeistelyyn ässän syötöstä. Vastustajan kosmeettinen kavennus ja lopputulos 6-4. Hieno tulos hyvälle salibandyottelulle.

Ponovo Akatemia - TT Stars

Tämä oli meille jotenkin erittäin vaikea ottelu. Vastustaja oli hyvä ja erityisesti heidän veskari. Huomon arvoista oli tässä, että olimme viimeisen erän alussa 1-4 tappiolla, josta nousimme tasoihin. Meillä oli 4-5 huppupaikkaa vielä viimeiseen pariin minuuttiin, mutta jos olisimme vieneet tästä ottelusta 2pistettä se olisi ollut ryöstö. Pistejako oli hyvä tulos. 

PS. SIMO WILSKA heitti gorillan selästään, tämä on erittäin hyvä asia loppukautta ajatellen. löytyykö simolle nyt enää pysäyttäjää kun pääsi maalin makuun?

Turunauksen tähdet

* Juuso Immonen

** Maalivahdit

*** Simo Wilska

22.12.2023Top Team toivottaa kaikille urheilun ystäville rauhaisaa joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2024
13.10.2023Kausi- ja kannatajakortit
14.10.2022Kauden alku
27.11.2020Liikuntahallin joulunajan aukiolot
15.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
09.10.2020Salibandyliitto tiedottaa!!
06.10.2020Sln Kaupunki tiedottaa
06.10.2020Salibandyliitto tiedottaa: Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty - suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää
29.09.2020Sääntömääräinen vuosikokous Liikuntahallilla 13.10.2020 klo 19.00
01.09.2020Salibandykerhot alkavat 10.09.

Siirry arkistoon »